Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

​Kuumemittari - elokuu 2015

kuumemittari-2015-08.jpgItalialainen lääkäri Santorio Santorio kehitti 1610-luvulla kuumemittarin käyttäen esikuvana Galileo Galilein ilman lämpötilojen mittaamiseen rakentamaa lämpömittaria. Mittari perustui Galilein esittämään ajatukseen nesteen tiheyden vaihtelusta lämpötilan mukaan.

Santorion rakentama kuumemittari oli hyvin epäkäytännöllinen. Laite oli alapäästään avoin, mutkille taivutettu lasiputki. Putken yläpäässä oli kananmunan kokoinen pallo, jota tutkittava piti suussaan. Putken alapää oli vesiastiassa, jonne pallon sisällä lämmennyttä ilmaa purkautui aiheuttaen kuplimista. Kuplimisen loputtua pallo otettiin pois tutkittavan suusta. Pallon jäähtyessä siellä olleen ilman tilavuus pieneni ja putkeen imeytyi sitä vastaava määrä vettä. Vedenpinta putkessa nousi siis sitä ylemmäs, mitä suurempi tutkittavan lämpötila oli ollut.

Ensimmäinen moderni lämpömittari syntyi vuonna 1714, kun saksalainen Gabriel Fahrenheit käytti mittarissaan elohopeaa. 1700-luvun puolivälissä itävaltalainen Anton de Haën oli ensimmäisiä lääkäreitä, joka otti ruumiinlämmön mittaamisen rutiinitoimenpiteeksi havaittuaan sen yhteyden potilaan terveydentilaan.

Yleiseen käyttöön menetelmä tuli vasta sadan vuoden kuluttua, jolloin saksalainen Carl August Wunderlich esitti, että kuume ei ole sairaus vaan oire. Wunderlich käytti noin 30 cm pituista kuumemittaria, jonka vaatima mittausaika oli 20 minuuttia. Hänen tutkimustensa myötä kuumeen mittaus yleistyi laajasti diagnostisena menetelmänä. Wunderlich otti myös ensimmäisenä käyttöön potilasvuoteiden päätyyn kiinnitettävän kuumekäyrän eli kurvan.

Kliinisen kuumemittarin keksijänä pidetään kuitenkin englantilaista Thomas Clifford Albuttia. Hän esitteli 1860-luvulla kuumemittarin, jonka pituus oli vain noin 15 senttiä ja joka mittasi lämmön viidessä minuutissa. Tämä malli levisi nopeasti laajempaan käyttöön.

Kuumemittarin nestesäiliö on mahdollisimman ohutseinäinen, jotta se lämpenisi nopeasti. Lämpötilan noustessa säiliössä oleva metalliseos laajenee ja nousee ohueen kapillaariputkeen, jonka alle sijoitetulta asteikolta saavutettu lämpötila voidaan lukea. Kapillaariputki on kolmikulmainen, joten se toimii suurennuslasin tavoin ja helpottaa näin mittaustuloksen lukemista.

Nykyiset digitaaliset mittarit voivat mitata lämmön alle minuutissa ja lämpösäteilyyn perustuvat infrapunamittarit jopa alle sekunnissa.

Vanhat kuumemittarit sisälsivät elohopeaa, jota ei enää saa käyttää sen myrkyllisyyden vuoksi. Vuonna 2007 EU-komission asetus kielsi elohopeamittareiden myynnin yksityiskäyttöön ja vuonna 2014 ne poistuivat myös ammattikäytöstä. Uusissa mittareissa käytettävä metalliseos muistuttaa ulkonäöltään elohopeaa, mutta se koostuu galliumista, indiumista ja sinkistä.

Turun Lasarettimuseossa esillä oleva kuumemittari on perinteinen elohopeamittari. Mittariin kuuluu putkilomainen metallikotelo, jonka toinen pää on avoin. Mittarin päässä on metallinen kanta, jossa olevat kierteet sopivat säilytyskotelon kierteisiin.

Päivitetty: 4.8.2015 10:30
Luotu: 4.8.2015 10:23