Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Senkkateline - joulukuu 2014

Lasko, eli senkka, on verestä tehtävä laboratoriotutkimus, jossa mitataan veren solujen laskeutumisnopeutta. Tutkimus oli aiemmin hyvin yleinen ja tunnettu laboratoriotutkimus ja sille on edelleen käyttöä. Parhaimmillaan tutkimus on kroonisten tulehduksien tutkimisessa ja tulehdustauteja diagnosoitaessa. 

Senkka oli ensimmäisiä potilaiden tutkimuksessa käyttöön otettuja verikokeita. Ruotsalainen tutkija Fåhreus keksi vuonna 1917, että putkeen imetty veri kerrostuu seistessään. Jo tuolloin veren hyytyminen estettiin sitraatilla, jota käytetään edelleen samaan tarkoitukseen.

Veri koostuu plasmasta ja soluista, joista valtaenemmistö on punasoluja. Tulehduksen aikana vereen ilmaantuu proteiineja, joiden vaikutuksesta punasolut pyrkivät liimautumaan toisiinsa. Lasko suurenee, kun toisiinsa tarttuneet punasolut muodostavat suurempia ja nopeammin vajoavia kappaleita. Merkittävimmin laskossa näkyvät juuri veren valkuaisainepitoisuuden muutokset, jotka ovat yleisiä tulehduksen yhteydessä.

Pystysuorassa olevassa lasiputkessa veren punasolut laskeutuvat hiljalleen alemmaksi ja pintaan jää kirkas plasmakerros. Putken annetaan seistä pystyasennossa tunnin ajan, jonka jälkeen katsotaan, kuinka monta millimetriä punasolupatsaan yläpinta on laskenut. Tämä lukema on lasko. Laskon yksikkö on laskeutumisvauhdin yksikkö eli millimetriä tunnissa (mm/h). Ilmiö oli suureksi avuksi lääkäreille, koska sen avulla voitiin ensi kertaa mitata tulehdusreaktiota laboratoriotestillä. 

Aluksi testiä nimitettiin Westergrenin kokeeksi testin standardien määrittäneen lääkäri Alf Westergrenin mukaan. Myöhemmin sen viralliseksi nimeksi tuli laskeutumiskoe ja sen jälkeen laskeuma. Nimet eivät vakiintuneet hoitohenkilöstön käyttöön, vaan puhuttiin senkasta, joka tulee ruotsinkielisestä termistä sänkningsreaktion.

Kerrotaan, että kun vuonna 1962 suomenkielen professori Lauri Hakulinen joutui sairaalaan ja kuuli kaikkien käyttävän termiä senkka, Hakulinen ei pitänyt termiä "nykyisen lääketieteemme ja sairaalakulttuurimme arvon mukaisena". Tämän jälkeen professori ideoi lyhyen ja iskevän sanan lasko. Sanasta tuli kokeen virallinen nimitys, ja se juurtui vähitellen myös hoitohenkilökunnan käyttöön.

Lasko suurenee sekä äkillisissä että kroonisissa tulehdustaudeissa, mutta muuttuu hitaasti ja on toimivampi pitkäaikaisia tautitiloja seurattaessa. Äkillisissä tulehdustiloissa ryhdyttiin 1900-luvun loppupuolta kohti yleisemmin käyttämään jo 1940-luvulla löydettyä CRP:tä, eli c-reaktiivisen proteiinin mittausta, joka reagoi tuloksiin laskoa nopeammin.

Laskon tulkinta ei ole aivan yksiselitteistä, minkä vuoksi sen käyttö on vähentynyt. Nykyisin erilaisilla tutkimuksilla saadaan luotettavampaa ja helpommin tulkittavaa tietoa potilaan terveydentilasta.

Laskosta ei ole kuitenkaan täysin luovuttu. Sen mittauksessa veri otetaan nykyisin suoraan pitkään veriputkeen, jossa on sitraatti valmiina. Putki asetetaan laitteeseen, joka lukee tuloksen 30 minuutissa. Aikaa on lyhennetty vastauksen nopeuttamiseksi, mutta tulos kerrotaan kahdella, sillä laskon yksikkö on edelleen millimetriä tunnissa.

Turun lasarettimuseossa esillä oleva puinen senkkateline on ollut käytössä sairaalassa 1900-luvun alkupuolelta eteenpäin. Senkkatelineen olennaisena osana on ollut myös kello, josta 60 minuuttia on väännetty kulumaan. Kellon soidessa näytteen ääreen on palattu ja laskotulos saatu selville. Senkkatelineeseen ja muihin vanhoihin laboratoriovälineisiin voi tutustua Turun lasarettimuseon perusnäyttelyssä.

Teksti: Anna-Maria Niinikoski, museonhoitaja.

Päivitetty: 9.1.2015 12:30
Luotu: 28.11.2014 8:43