Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Sairaanhoitajan pätevyysmerkki - kesäkuu 2016

sairaanhoitajamerkki-kk-esine-2016-06.jpgSairaanhoitaja voi kantaa työasussaan sairaanhoitajan pätevyys- ja jäsenmerkkejä. Sairaanhoitajamerkeissä on yleensä käytetty perinteisiä heraldisia tunnuksia, kuten ruusua tai erilaisia ristejä. Etenkin kreikkalainen risti, Yrjönristi, kahvaristi ja hakaristi ovat olleet yleisiä sairaanhoitajien merkeissä. Esimerkiksi hakaristi on vanha terveyteen liittyvä merkki, ja sitä on aiemmin veistetty talojen seiniin, kun on toivottu terveyden pysyvän talossa.

Sairaanhoitajamerkkien yleiset värit ovat olleet valkoinen, punainen ja sininen. Valkoinen väri ilmentää puhtautta, oikeamielisyyttä ja kunniallisuutta. Punainen väri puolestaan ilmentää sairaanhoitajamerkissä verta ja elämää. Sinistä on pidetty viisauden ja totuuden värinä.

Suomalaiset sairaanhoitajattaret ottivat ensimmäisenä käyttöönsä Punaisen Ristin merkin 1880-luvulla. Vuonna 1881 Tukholman Sabbatsbergin sairaalaan perustettiin Punaisen Ristin sairaanhoitajakoulu ja samalla otettiin käyttöön suuri nelikulmainen merkki, jota koulutuksen saaneet sairaanhoitajat käyttivät virka-, arki- ja juhlapuvuissaan. Merkkiä käytettiin kaulusmerkkinä ja kankaisena käsivarsimerkkinä.

Valkoinen merkki valmistettiin alun perin luusta ja sen kuviona oli merkin pintaan maalattu tai upotettu punainen kreikkalainen risti. Kreikkalaisen ristin kaikki sakarat ovat yhtä pitkiä.

Suomalaiset sairaanhoitajattaret kävivät sairaanhoitajakurssin Ruotsissa, joko Sabbatsbergin sairaalassa tai Tukholmaan vuonna 1884 perustetussa Sophiahemmetin sairaanhoitajakoulussa ja toivat mukanaan Punaisen Ristin merkin Suomeen. Näistä merkeistä Suomessa säilyneet ovat lähes kaikki rakenteeltaan ja kooltaan jonkin verran erilaisia.

Vuonna 1898 perustetun Suomen sairaanhoitajataryhdistyksen jäsenmerkkinä Punaisen Ristin merkkiä käytettiin noin vuoteen 1907 asti, jolloin yhdistys sai oman jäsenmerkin.

Kun sairaanhoitajakoulutus aloitettiin lääninsairaaloissa Suomessa, jaettiin kunkin sairaalan kurssin käyneille sairaanhoitajille sairaalakohtainen pätevyysmerkki. Nämä merkit olivat emalimerkkejä, joko pyöreitä, neliön - tai viistoneliön muotoisia ja niissä oli kuviona kreikkalainen risti. Nämä merkit olivat käytössä vuodesta 1893 aina 1930-luvulle saakka ja ne muodostivat melko yhdenmukaisen sarjan.

Lisäksi kullakin lääninsairaalalla oli oma oppilasmerkkinsä. Turussa kurssin käyneille jaettiin Turun Lääninsairaalan pätevyysmerkki. Se on kärjellään seisova sininen neliö, jonka sisällä on valkoinen kreikkalainen risti. Sen sivu- ja yläsakaran päissä on kultaiset kirjaimet ÅLS, eli Åbo Länetssjukhus. Merkin sivun pituus on noin kaksi senttimetriä. Sen takapuolella on neula merkin kiinnittämiseen.

Turun Lääninsairaalan pätevyysmerkkejä on museon kokoelmassa kaksi ja ne ovat esillä Turun Lasarettimuseossa.​

Päivitetty: 1.6.2016 15:09
Luotu: 1.6.2016 15:04