Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

​Peseytymisvälineet - toukokuu 2014

Kun sairaala valmistui Kiinamyllynmäelle 1881, jouduttiin vesi kantamaan sairaalaan, sillä rakennuksissa ei vielä ollut vesiputkia. Sairaalan pihalla olevasta kaivosta saatiin ainoastaan juomavesi. Muuhun käyttöön tuleva vesi piti kantaa kaupungin kaivosta. Vettä kantoi päivittäin mäelle kaksi renkiä, joilla oli käytössään hevonen ja tynnyreitä.

Sairaala yhdistettiin vuonna 1903 kaupungin vesijohtoverkostoon. Sitä ennen esimerkiksi sairaalan saunaosastolla vesi kannettiin ensiksi kellarissa oleviin säiliöihin, joista se pumpattiin käsivoimin rakennuksen ullakolla oleviin vesisäiliöihin. Näistä vesisäiliöistä vesi valui omalla paineellaan putkia pitkin ympäri rakennusta.

Myös muissa rakennuksissa oli omat sisäiset vesiputket, joissa vesi kulki säiliöstä muun muassa operaatiohuoneeseen, lääkärien kansliatiloihin, keittiöön sekä kylpyhuoneisiin ja vessoihin. Vesi poistui viemärien kautta rakennuksista.

Kuukauden esineeksi valitut peseytymisvälineet ovat 1900-luvun alkupuolelta. Kokonaisuuden valmistusaika on ajoitettu vuosien 1917-1927 välille keramiikassa olevien valmistusleimojen  perusteella. Vati ja kannu ovat Arabian valmistamat.

Peseytymisvälineitä on käytetty potilashuoneissa, joissa potilasta ei ole voitu siirtää jatkuvasti peseytymistiloihin. Peseytymisvälineisiin kuuluu teline, jossa on paikka vadille ja kannulle.

Kannusta on kaadettu puhdasta vettä vatiin, jossa esimerkiksi kasvoja ja käsiä on voitu pestä. Samankaltaisia peseytymisvälineitä on ollut myös yksityiskodeissa, mutta niissä teline on monesti korvattu esimerkiksi pesukaapilla tai -komuutilla.

Kuukauden esine on nähtävänä Turun Lasarettimuseossa.

Päivitetty: 16.10.2014 14:37
Luotu: 16.10.2014 14:35