Laitilan laboratoriopalvelut sairaanhoitopiirin hoidettaviksi

Laitilan terveyskeskuksen laboratoriopalvelut siirtyvät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vastuulle 1.1.2019 alkaen. Piirin hallitus hyväksyi siirron mahdollistavan liikkeenluovutussopimuksen 18.12.2018.

Käytännössä Laitilan laboratoriopalvelut hoitaa jatkossa Tyksin Laboratoriotoimialue. Se tuottaa ensi vuonna 26 Varsinais-Suomen kunnan ja kaupungin laboratoriopalvelut. Itsenäisiä laboratorioita on kuudella kunnalla.

Liikkeenluovutuksessa siirtyy yksi työntekijä Laitilan kunnan palveluksesta sairaanhoitopiirin palvelukseen. Koska laboratorion toiminta vaatii kaksi työntekijää, hallitus hyväksyi kahden laboratoriohoitajan vakanssin perustamisen Tyksin Laboratoriotoimialueelle.

Sopimuksessa on määritelty kauppahinnaksi 4844 euroa, joka perustuu siirtyvän irtaimiston arvoon. Palvelutoiminnalle ei lasketa rahallista arvoa, koska sitä ei harjoiteta liiketaloudellisin perustein. Palvelu on omakustannushintaan tuotettavaa, viranomaisten väliseen yhteistyöhön perustuvaa toimintaa.

Laitilan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi ja Tyksin Laboratoriotoimialue ovat neuvotelleet laboratoriopalveluista viime keväästä alkaen. Laitilan kaupunginvaltuusto hyväksyi palvelun siirron Tyksin vastuulle lokakuun kokouksessaan.

Tämä on toimituksellinen tiedote VSSHP:n hallituksen kokouksesta. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi​ 

Muokattu : 10.10.2019 12:50
Luotu : 18.12.2018 14:33