Muistoja Tyksin historiasta: Taru Luukkala-Viitanen

Tyks on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut sairaala. Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik allekirjoitti Turun Lasaretin (Åbo Lazarett) perustamisasiakirjan yli 260 vuotta sitten 17. joulukuuta 1756 ja Lasaretti aloitti toimintansa keväällä 1759. Sen jälkeen sairaala on toiminut Turussa keskeytyksettä muuttuen ensin Lääninsairaalaksi ja 1.4.1958 Turun yliopistolliseksi keskussairaalaksi.

Koska varsinainen vuosipäivä 1.4. osuu nyt pääsiäispyhiin, pidettiin juhlatilaisuus tänä vuonna jo perjantaina 23.3. Tilaisuuteen kutsuttiin perinteen mukaisesti­ eläkkeelle viimeisen vuoden aikana siirtyneet sekä tasavuosia pitkään palvelleet työntekijät, vuoden menestyjät, henkilöstöjärjestöjen edustajat, Tasavallan Presidentin kunniamerkin viimeksi saaneet, kuntayhtymän hallituksen jäsenet sekä sairaanhoitopiirin ja Tyksin virkamiesjohtajat.

Tyksin 60 vuoteen yliopistosairaalana mahtuu tietysti paljon tapahtumia ja tarinoita. Pyysimme muutamilta eri vuosikymmeninä johtotehtävissä toimineilta ja nyt eläkepäiviään viettäviltä entisiltä tyksiläisiltä muistoja heidän omilta työvuosiltaan.

Nyt haastattelukysymyksiimme vastaa pitkään henkilöstöpäällikkönä toiminut Taru Luukkala-Viitanen.

Taru_Luukkala-Viitanen.JPG

Mikä oli työssäsi kivointa?

– Oikeasti lähes kaikki oli kivaa. Oli mukavat työtoverit ja osaavat henkilöstötoimiston työntekijät.  Työ oli vaihtelevaa, mielenkiintoista ja välillä haastavaa. Etenkin erilaiset neuvottelut eri tahojen kanssa, ennen kaikkea ammattijärjestöjen edustajien kanssa olivat välillä vaativia, välillä leppoisia. Mutta neuvottelutulos saavutettiin aina.

– Oli myös mukava huomata että aikaa myöden keskinäinen luottamus kasvoi. Se tuntui mukavalta.

Mikä oli suurin muutos Tyksissä/sairaanhoitopiirissä aikanasi?

– Suurin muutos oli jatkuva muutos. Muutos organisaatiossa, Tyksin ja sairaanhoitopiirin sisäisessä rakenteessa, potilasaineksessa, hoitokulttuurissa, toimintatavoissa, johtamisessa, kansainvälistymisessä ja oman fyysisen työpisteen sijoittumisessa. Fuusioitakin oli useita, Turun kaupungin kirurgisen sairaalan liittäminen ehkä suurimpana. Samoin kaupungin ja ympäristökuntien laboratoriot ja röntgen fuusioitiin Tyksiin/sairaanhoitopiiriin  ja useita muita pienempiä fuusioita tehtiin.

 Mihin pystyit eniten vaikuttamaan?

 – Erilaisiin henkilöstön hyvinvointiin liittyviin kehittämishankkeisiin. Mentorointiohjelma aloitettiin, sovittiin vuoden menestyjän palkitsemisesta, työhyvinvointia tuettiin pienimuotoisesti, oli ilmapiirikartoituksia ja johtamiskoulutuksia. Pilotoitiin erilaisia työaikakokeiluja, kuten työaika-autonomiaa, vuosityöaikaa tai erilaisia työaikarytmejä.

– Myös perusasiat eli sovitun virkaehtosopimuksen täytäntöönpano ja sen soveltaminen paikallistasolla oli jokapäiväistä työtä.

Mikä ei ollut kivaa?

– Kovin mukavalta ei tuntunut, jos mollattiin asioista tai tapahtumista, joihin itsellä ei ollut mitään osaa tai arpaa. Joista todellakaan ei tiennyt mitään tai joihin ei pystynyt mitenkään vaikuttamaan.

Minkä työpäivä muistat aina?

– Jokaisen työtaistelun alkamis- ja loppumispäivä on mielessä. Ne vaikuttivat niin voimakkaasti jokapäiväiseen työntekoon. Mielessä on myös päivä, jolloin kuulin erään ammattijärjestön pääluottamusmiehen tapaturmaisesta kuolemasta työmatkalla. Meillä oli hyvät neuvotteluvälit ja kuolema tuntui ikävältä. Ja totta kai jokainen Tyksissä työskentelevä muistaa yön ja päivän jolloin Estonia upposi.

Kuka kollega vaikutti sinuun eniten?

– Eri tilanteissa eri kollegalla oli erilainen vaikutus ja merkitys. Oli ylihoitaja, jonka kanssa perjantaisin työpäivän päätyttyä vaihdoimme puhelimessa ajatuksia menneen viikon tapahtumista, että mikä meni hyvin, missä oli hankaluuksia ja miten viikko oli muuten sujunut. Sparrasimme toisiamme. Oli tulosryhmänjohtaja, joka istui vastapäisessä huoneessa ja jonka kanssa melkein päivittäin vaihdoimme ajatuksia sairaalamaailmasta, kehittelimme ideoita ja joskus ihmettelimme jämähtäneitä rakenteita. Oli kollega hallinnossa, joka oli aina valmis auttamaan, keskustelemaan vaihtoehdoista ja löytämään uusia ratkaisuja esittämääni ongelmaan.  

 

Haastattelu on tehty sähköpostilla.

Toimitus: Esa Halsinaho

Lue myös, miten Tyksin tapahtumia ovat muistelleet: 

Aki Lindén

Risto Laalo

Seija Paatero

Leo Mikkola

Muokattu : 29.3.2018 10:53
Luotu : 26.3.2018 11:27