| Tiedote Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 22.8.2002
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri pyrkii pysymään valtuuston vahvistamassa talousarviossa kaikilta osin vuonna 2002. Tänään (22.8.) kokoontunut piirin hallitus päätti esityksen mukaan, että Salon ja Vakka-Suomen osavastuualueiden sekä TYKSin lastenklinikan esittämiä talousarviomuutoksia ei esitellä piirin valtuustolle. Esitysten yhteisvaikutus olisi ollut noin 2,5 miljoona euroa yli talousarvion.
Vuoden 2003 talousarvion valmistelua jatketaan hallituksen päätöksen pohjalta, jonka mukaan ensi vuoden sitovat nettomenot ovat 272 miljoonaa euroa. Siinä on kasvua kuluvan vuoden talousarvioon 16,4 miljoonaa euroa (6,4 prosenttia) sekä 1,5 miljoonan euron (0,7 %) varaus valtionosuudella tuettavien jonojen purkamiseen.
Sitovien nettomenojen kasvusta 8,64 miljoonaa euroa (3,4 %) varataan kustannustason yleiseen nousuun ja 7,74 miljoonaa (3,0 %) reaalikasvuun eli uusiin resursseihin.
Budjettia hallitukselle esitelleen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindénin mukaan resurssilisäyksestä on kolmasosa jo sidottu tiedossa oleviin käytännössä pakollisiin lisämenoihin, joten todella uusiin toimintoihin jää varaa vain noin viisi miljoonaa euroa.
Ensi vuoden talousarvion valmisteluun sisältyy periaate, jonka mukaan lisäresursseihin käytetään ensi vuonna nyt suunniteltua vähemmän rahaa siinä tapauksessa, että kuluvan vuoden tulos jää alijäämäiseksi kaikista säästötavoitteista huolimatta.
Osavastuualueiden ja TYKSin tulosyksiköiden karsimattomat lisäresurssiesitykset olisivat nettokustannuksena 13 miljoonaa euroa, joka vastaisi viiden prosentin kasvua.
Raamiesityksessä ensi vuoden toimintakulut ovat 327,4 miljoonaa euroa (kasvua 8,3 % talousarvioon 2002) ja jäsenkuntatuotot 261,2 miljoonaa (9,1 %).
Hallitus kävi talousarvion valmistelusta pitkähkön lähetekeskustelun, jossa mm. puheenjohtaja Mikko Sedig piti hyvänä, että kasvuluvut on eritelty talousarvioesittelyssä, niin että niiden perusteet on helpompi ymmärtää.
SAIRAAHOITOPIIRIN SUUNNITELMA JONOJEN PURKAMISEKSI VALTIONAVULLA VALMIS
Valtion lisätalousarviossa on myönnetty 25 miljoonan euron valtionavustus tutkimus- ja hoitojonojen purkamisesta kunnille ja kuntayhtymille aiheutuviin kustannuksiin. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin osuus valtionavustuksesta on 2.179.792 euroa. Rahan saamisen edellytyksenä on kuntien vastaavan suuruinen panostus sekä avustuksen käyttösuunnitelma, joka pitää esittää avustuksen hakemisen yhteydessä elokuun loppuun mennessä.
Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi tänään suunnitelman esityksen mukaisesti. Siinä tutkimus- ja hoitojonojen purkaminen keskitetään neurologisten potilaiden hoidontarpeen arviointiin ja tutkimukseen, kuvantamisen tutkimusjonoihin, nuorisopsykiatriseen kuntoutukseen sekä ortopedisten potilaiden tutkimuksen ja hoidontarpeen arviointiin.
Leikkaus- ja hoitojonoja puretaan ortopediassa ja neurokirurgiassa erikoisvirkaehtosopimukseen (EVES) perustuvana lisätyönä. Turunmaan sairaala tarjoutuu tekemään 300 ylimääräistä kaihileikkausta ja TYKSin silmätautien klinikassa voidaan tehdä lisätyönä 400 kaihileikkausta vuositasolla. Sydänkirurgian lisätyönä voidaan tehdä vuodessa 120 sepelvaltimon varjoainekuvausta ja 60 siihen liittyvää pallolaajennusta sekä 40 elektrofysiologista tutkimusta ja sydämensisäistä katetrihoitoa (katetriablaatiota). Lisäksi voidaan tehdä 50 ylimääräistä oikeuspsykiatristen tapausten tutkimusta ja hoitoa vuodeosastolla sekä vielä täsmentymätön määrä lonkan ja polven tekonivelleikkauksia Loimaan aluesairaalassa.
Ortopediassa keskitytään tekonivelkirurgiaan, polvitähystyksiin ja olkapääkirurgiaan, mitkä suunnitellaan tehtäväksi sairaanhoitopiirin Turun kaupungin kirurgisesta sairaalasta vuokraamissa tiloissa.
Jononpurkutoimenpiteistä on käyty elokuussa yleisiä neuvotteluita kuntien kanssa ja ne kohdistetaan tasapuolisesti sairaanhoitopiirin jonoihin, Turun kaupungin erikoissairaanhoidon jonoissa olevat potilaat mukaan lukien.
TYKSIIN UUSI LANGATON PUHELINJÄRJESTELMÄ
Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi tänään esityksen uuden langattoman puhelinjärjestelmän hankkimisesta TYKSiin Lounet Oy:lta 605 260 eurolla (ilman al-veroa). Noin kolmannes kustannuksista katetaan vasta ensi vuoden talousarviosta.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kattava tukiasemaverkko TYKSin A- ja U-rakennuksiin. Henkilöhakujärjestelmää käytetään rinnalla kunnes kaikilla nykyisillä hakulaitteiden käyttäjillä on langattomat puhelimet ja tukiasemaverkko on kokonaan valmis. Tämä toinen vaihe on tarkoitus toteuttaa v. 2003 aikana. Uudessa T-sairaalassa langaton järjestelmä nivoutuu osaksi rakennusurakkaa.
LABORATORIOTUTKIMUKSIEN LASKUTTAMATTA JÄTTÄMISESTÄ SÄÄSTÖJÄ KUNNILLE
Sairaanhoitopiirin hallitus päätti, että TYKSin laboratoriotutkimusten elokuun myynnistä jätetään laskuttamatta noin 500.000 euron suuruinen osuus, jota ei veloiteta myöskään TYKSin klinikoiden sisäisenä myyntinä. Summa vastaa noin kahden viikon laboratorion tuotantoa. Poikkeuksellisen toimenpiteen tarkoituksena on vähentää suoraan loppuasiakkaiden eli kuntien menoja, jotka ennusteen mukaan uhkaavat ylittää talousarvion. Siitä huolimatta varsinaisen tuloksen odotetaan pysyvän positiivisena.
ERON MYÖNTÄMISIÄ VIROISTA
Hallitus päättää myöntää seuraavat esityslistalla olleet erot sekä että esittelyssä mainitut virat julistetaan haettavaksi.
Ylilääkäri Timo Nevalainen on pyytänyt eroa eläkkeelle siirtymisen vuoksi siten, että 30.6.2002 on viimeinen palvelussuhdepäivä. Päävirka eli professuuri on yliopiston täytettävä virka ja ylilääkärin virka siihen liittyvä sivuvirka.
Osastonylilääkäri Pentti Kero on pyytänyt eroa virastaan siten, että 30.6.2002 on viimeinen palvelussuhdepäivä. Virkaa hoidetaan toistaiseksi väliaikaisjärjestelyin.
Kuntien eläkevakuutus on ilmoittanut apulaisylilääkäri Veikko Viljaselle myönnetystä työkyvyttömyyseläkkeestä 1.7.2002 alkaen, joten Viljasen viimeinen palvelussuhdepäivä on 30.6.2002. Hallitukselle esitetään, että virka julistetaan haettavaksi. Viljanen on ollut TYKSin ainoa käsikirurgian erikoislääkäri ja hänen työkyvyttömänä ollessaan on palveluja jouduttu hankkimaan ostopalveluin
Kuntien eläkevakuutus on ilmoittanut apulaisylilääkäri Matti Saarelle myönnetyn vanhuuseläkkeen 1.8.2002 alkaen eli Saaren viimeinen palvelussuhdepäivä on ollut 31.7.2002. Virkaa hoidetaan vuoden loppuun väliaikaisjärjestelyin.
TYKS-Laboratorioiden hallinnollinen osastonylilääkäri Kerttu Irjala on pyytänyt eroa virastaan siten, että 31.8.2002 on viimeinen palvelussuhdepäivä. Hallitukselle esitetään, että virka julistetaan haettavaksi.
VALINTOJA
Hallitus päätti valita kuvantamiskeskuksen PET-yksikön osastonylilääkärin virkaan LT, professori Juhani Knuutin 1.9.2002 alkaen.
TYKSin kirurgian klinikan sydän- ja thoraxkirurgian osastonylilääkärin virkaan hallitus valitsi dosentti Kari Kuttilan 1.9.2002 alkaen
Muut esillä olleet asiat hallitus hyväksyi esityksen mukaisesti.
LISÄTIETOJA: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 040 515 3955 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Seija Paatero, puh. (02) 3133 609, matkapuh. 040 545 7609
TIEDOTUS: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho. PUH. (02) 3131 083, TELEFAX (02) 3133 613, MATKAPUH. 040 5643 867
|