| Erikoissairaanhoidon palvelujen kysyntä lähetteiden määrällä mitattuna kasvoi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä tammi-elokuun aikana yhteensä neljällä prosentilla vuoden 2002 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vakka-Suomen sairaalassa lähetteiden määrä lisääntyi 22 ja Turunmaan sairaalassa 17 prosenttia, kun TYKSissä kasvua oli kolme ja Loimaan aluesairaalassa yksi prosentti. Salon aluesairaalassa kysyntä väheni prosentin verran. Luvut ilmenevät sairaanhoitopiirin osavuosikatsauksesta, jonka kuntayhtymän hallitus merkitsi tiedokseen tänään (15.10.2003) pitämässään kokouksessa.
Vuodeosastohoidossa palvelutuotanto hivenen supistui hoitojaksoilla mitattuna. Avohoitosuoritteiden määrä oli varsin tarkoin edellisvuoden tasolla. Keskimääräisen hoitoajan lyheneminen jatkui, mikä on seurausta hoitokäytäntöjen muutoksesta.
Valtionavulla tuettuun jononpurkuprojektiin tarkoitetuista määrärahoista oli käytetty yhteensä 2,1 miljoonaa euroa eli 48 prosenttia elokuun loppuun mennessä. Jononpurkuprojekti paransi jonotilannetta havaittavasti kaihikirurgiassa ja ortopediassa.
Tammi-elokuussa 2003 tehtiin jononpurkuprojektityönä yhteensä 452 leikkaustoimenpidettä, joista 327 oli kaihileikkauksia, 108 kirurgisia ja ortopedisia leikkauksia ja 17 neurokirurgisia leikkauksia. Polikliinisten tutkimus- ja hoitojonojen purkamiseksi toteutettiin 423 ortopedista ja kirurgista avohoitokäyntiä, 733 neurologista käyntiä ja 514 lasten ja nuorisopsykiatrian käyntiä. Lisäksi tehtiin 646 magneettikuvausta. Kaikkiaan sairaanhoitopiirissä tehtiin tammi-elokuussa 25 073 leikkaustoimenpidettä, joista jononpurkuprojektin osuus oli 1,8 prosenttia .
Leikkaustoimenpiteisiin pääsyä odotti sairaanhoitopiirissä elokuun lopussa 10 275 potilasta, joka oli 420 potilasta (3,9 %) vähemmän kuin vuoden 2002 elokuun lopussa.
Taloudellisesta tuloksesta odotetaan arvioitua parempaa
Sairaanhoitopiirin toimintatuotot kasvoivat tammi-elokuussa 5,9 prosenttia edellisen vuoden tammi-elokuuhun verrattuna ja toimintakulut puolestaan viisi prosenttia. Kahdeksan ensimmäisen kuukauden tulos muodostui 1,4 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi, kun vuonna 2002 vastaavan ajanjakson tulos oli kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen.
Tulosennusteen mukaan rahoitustuottojen, rahoituskulujen ja suunnitelmapoistojen jälkeen tilikaudesta tulisi 575 400 euron verran ylijäämäinen, kun talousarviossa on varauduttu 2,6 miljoonan eurona alijäämään. Talousjohtaja Risto Laalon mukaan myönteistä kehitystä selittää eniten rahoituskustannusten alittuminen alhaisen korkotason seurauksena, mutta myös toiminnassa on onnistuttu pitämään kulut kurissa. Ennusteen mukaan sekä toimintatuotot että toimintakulut toteutuvat talousarvion mukaisina.
Hallitus päätti antaa talousjohtajalle oikeuden ottaa sairaanhoitopiirille lainaa 15 miljoonaa euroa. Lainarahaa tarvitaan talousarvioon sisältyvien investointien rahoitukseen sekä TYKSiin liitettävän Turun kaupungin kirurgisen sairaalan ostoon.
Palkkojen korjaaminen ja kannustava palkkaus jatkuu ensi vuonnakin
Palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen ja kannustava palkkauspolitiikka jatkuu ensi vuonnakin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Hallitus totesi, että palkkojen sopimuskorotuksiin vuoden 2004 talousarviossa varattuun määrärahaan sisältyy palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi muun kuin lääkärihenkilöstön osalta 200 000 euroa ja palkkamäärärahaan sisältyy 160 000 euron varaus kannustavaan palkkaukseen. Toteava tarkennus oli tarpeen, koska talousarviokirjassa näihin tarkoituksiin varattuja määrärahoja ei ole yksilöity.
Hallitus nimesi perusteilla olevaan Varsinais-Suomen terveydenhuollon IT-neuvottelukuntaan yhdeksän sairaanhoitopiirin edustajaa sekä päätti kutsua siihen 19 muuta asiantuntijaa. Neuvottelukunnan tarkoituksena on ryhtyä koordinoimaan hajanaista terveydenhuollon tietotekniikkakehitystä Varsinais-Suomessa.
Hallitus merkitsi tiedoksi, että Turun hovioikeus on hylännyt Kerttu Irjalan valituksen, joka koski tasa-arvolain mukaisen syrjintäkiellon rikkomista TYKSin kliinisen kemian ylilääkärin virkavaalin yhteydessä.
Lisätietoja: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 040 515 3955 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Seija Paatero, puh. (02) 3133 609, matkapuh. 040 545 7609
Lisätietoja Internetissä: Osavuosikatsaus kokonaisuudessaan,www.vsshp.fi/osavuosikatsaus Hallituksen kokouksen esityslista, www.vsshp.fi/hallitus2003 TYKSin toimintatilastoja, www.tyks.fi/tilastot
TIEDOTUS: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho PUH. (02) 3131 083, TELEFAX (02) 3133 613, MATKAPUH. 040 5643 867
|