| Lehdistötiedote 29.9.2005
Millainen on lasten aseman yhteiskunnassamme? Voiko lapsemme hyvin? Miten voimme ehkäistä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa? Näihin ja moniin muihin lapsia koskeviin kysymyksiin ja ongelmiin etsitään vastauksia Turussa 29.–30. syyskuuta pidettävillä valtakunnallisilla lastensairaanhoitajien koulutuspäivillä. Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikan järjestämään tilaisuuteen odotetaan lähes kahtasataa sairaanhoitajaa eri puolilta Suomea.
– Lisääntyvät päihde-, huume- ja väkivaltaongelmat ulottuvat yhä useammin myös lapsiin. Sairaaloiden osastoilla hoidetaan nykyään jopa vieroitusoireista kärsiviä vastasyntyneitä, Tyksin lastenklinikan ylihoitaja Wiveka Kauppila kertoo. Hän toimii lastensairaanhoitajapäivien puheenjohtajana.
Kauppilan mukaan lasten uupumusta ja psykososiaalisia ongelmia kohdataan sekä perus- että erikoissairaanhoidossa. Samat ongelmat näkyvät myös päivähoidossa ja kouluissa.
– Toistuvasta päänsärystä ja vatsakivuista kärsii jo useampi kuin joka kymmenes koululainen. Usein näiden kipujen taustalla on psyykkisiä syitä. Psyykkiset ongelmat puolestaan altistavat lapsia väkivallalle, Kauppila sanoo.
Ongelmakohtia riittää. Liikunnan puute aiheuttaa lapsille ylipaino-ongelmia ja tähän asti lähinnä aikuisia vaivannut tyypin 2 diabetes ilmenee jo lapsissamme.
Kauppila muistuttaa, että lasten aseman turvaksi on säädetty lakejakin. Lastensuojelulaki määrää lapselle oikeuden turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapuoliseen ja monipuoliseen kehitykseen ja etusijan erityiseen suojeluun.
–Lapsen asemasta huolehtiminen vaatii moniammatillista yhteistyötä yli kuntien ja sektorirajojen. Hyvinvointivaltion instituutiot, kuten päivähoitojärjestelmä tai koululaitos, eivät aina havaitse varhaislapsuudessa alkavia ja usein perheiden moninaisiin ongelmiin perustuvia ongelmia. Monet näistä ongelmista voitaisiin ehkäistä ennakolta tai hoitaa, jos meillä olisi selvät ja ammattirajat ylittävät toimintamallit ja verkostot, hän sanoo.
Lisätietojen antaja ja yhteyshenkilö: Ylihoitaja Wiveka Kauppila, puh. 3131 401 tai 3151 401 (sihteeri Marja Rosengren, puh. 3132 401).
TIEDOTUS: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho PUH. (02) 3131 083, TELEFAX (02) 3133 613, MATKAPUH. 040 5643 867
|