| Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 29.11.2005
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri perii palveluistaan ensi vuonna hieman nykyistä korkeampia hintoja. Kuntayhtymän hallitus hyväksyi tänään uuden hinnaston, jota sovelletaan ensi vuonna kuntien, vakuutusyhtiöiden ja muiden ulkopuolisten laskutuksessa. Hinnasto ei sisällä potilailta perittäviä maksuja, vaan ne säädetään asetuksella erikseen valtakunnallisesti. Potilaiden kotikunnat maksavat pääosan sairaaloiden hoitopalveluista ja potilaiden maksuosuus hoidoista on keskimäärin vain noin viisi prosenttia.
Turun yliopistollisen keskussairaalan hinnat nousevat ensi vuonna keskimäärin 4,6 prosenttia. Kuvantamistutkimusten hinnat nousevat 3,3 prosenttia, mutta laboratoriotutkimusten hinnat puolestaan laskevat keskimäärin 1,9 prosenttia. Aluesairaaloissa hinnat pysyvät joko ennallaan tai nousevat enimmillään keskimäärin viisi prosenttia. Liikelaitokseksi muuttuvan Turunmaan sairaalan hinnat vahvistetaan kuitenkin liikelaitoksen johtokunnassa.
Hinnastoon ja sen mukaan tehtävään kuntalaskutukseen sisältyy kaksi uudistusta, ns. DRG-tuotehintojen käyttöönotto ja aiempaa yhdenmukaisemmat aluesairaalahinnat. Hinnasto on kuitenkin edelleen hyvin laaja, sillä uusikin hinnasto sisältää yli 6000 erillistä laskutettavaa toimenpidettä tai muuta hoitotuotetta.
Laajin kokonaisuus on Tyksin kirurgian, neurokirurgian, ortopedian ja traumatologian sekä aluesairaaloiden leikkaustoimenpiteiden hinnasto-osa, joka sisältä yli 1500 tuotetta. Näillä tuotteilla on nyt enimmillään kaksi hintaa, joista toinen koskee Tyksin ja toinen aluesairaaloiden tekemiä toimenpiteitä. Tähän asti kaikilla aluesairaaloilla on ollut omat hinnat.
Hinnat omakustannusperiaatteella
Kunnille lähettävät laskut perustuvat potilaille annettuihin palvelusuoritteisiin, jotka sisältävät avohoitokäynnin tai vuodeosastohoitojakson, ja joihin liittyvät tutkimus- ja leikkaustoimenpiteet ja muut suoritteet laskutetaan erikseen todellisen käytön mukaan. Kaikki sairaanhoitopiirin kustannukset sisällytetään hintoihin. Sairaanhoitopiiri ei pyri keräämään toiminnastaan voittoa, vaan hinnat on laskettu omakustannusperiaatteella.
Uusien DRG-hintojen mukaan laskutetaan varsin rajallinen määrä päiväkirurgisia tai vuodeosastolla tapahtuvia hoitojaksoja. Tyksissä on 92 ja aluesairaaloissa yhteensä 45 DRG-tuotetta. Kyseessä on varsinkin Pohjoismaissa käytössä oleva yhtenäinen tapa luokitella toisiaan lähellä olevat sairaustapaukset diagnostisiin ryhmiin (DRG = Diagnosis Related Groups).
Hinnastoon on valittu sellaisia DRG-ryhmiä, joissa on riittävästi potilaita luotettavan kustannusanalyysin tekemiseksi ja joiden kustannukset ovat myös riittävän tasaisia. DRG-tuotehinta on keskimääräinen hinta jostakin hoitojaksosta ja sitä hintaa sovelletaan vain silloin, kun toteutuneet kustannukset mahtuvat hinnastossa julkaistujen ylä- ja alarajojen sisään. Muussa tapauksessa potilaasta lähtee kotikuntaan suoriteperusteinen lasku.
DRG-hinnoiteltuna esimerkiksi Tyksissä suoritettava lapsen umpilisäkkeen poisto maksaa kotikunnalle 1798 euroa, aikuisen suonikohjuleikkaus tuottaa 1247 euron laskun ja polven keinonivelleikkauksen hinta on 6865 euroa. Normaali synnytys Loimaan aluesairaalassa maksaa 1481 euroa, tärykalvoputkien asennus lapselle Salon aluesairaalassa 636 euroa ja päiväkirurginen polvileikkaus Vakka-Suomen sairaalassa 973 euroa.
Potilailta peritään hoidoista vain muutamia erilaisia maksuja. Esimerkiksi poliklinikkakäynti maksaa 22 euroa, päiväkirurginen toimenpide 72 euroa ja vuodeosastohoito 26 euroa hoitopäivältä. Näistä maksuista säädetään asetuksella, ja niihin odotetaan korotuksia ensi vuonna.
Strategia uudistuu
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on päättänyt uudistaa nykyisen, vuodelta 2002 peräisin olevan strategiansa. Hallitus hyväksyi tänään sille aikataulun, jonka mukaan uuden strategian luonnos tulisi kommentoitavaksi helmikuussa ja lopullisessa muodossaan valtuuston hyväksyttäväksi ensi kesäkuussa. Hallitus jatkoi strategian valmistelua varsinaisen kokouksen jälkeen pidetyssä koko iltapäivän mittaisessa seminaarissa.
Lisäksi hallitus hyväksyi esityksen mukaisesti Tyksin erityisvastuualueen tietohallintostrategian sekä merkitsi tiedokseen tilanneraportin projektista, jossa valmistellaan sisäisen yrittäjyyden mallia Tyksin tekonivelleikkauksia ja niveltähystystoimintaa varten.
Seuraava hallituksen kokous pidetään 20.12.2005
Lisätietoja: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 050 390 0000 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Seija Paatero, puh. (02) 3133 609, matkapuh. 040 545 7609 Hallintopäällikkö Lauri Tanner, puh. (02) 3133 603, matkapuh. 050 438 3602 Projektijohtaja Timo Seppälä, puh. (02) 3133114, matkapuh. 040 739 0173
Tiedotus: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho Puh. (02) 3131 083, matkapuh. 040 5643 867, fax (02) 3133 613
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@tyks.fi
Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja on julkaistu Internet-osoitteessa www.vsshp.fi/hallitus2005 .
|