| Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 21.8.2007
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ei palauta jäsenkunnilleen vanhoja psykiatrian palveluista kertyneitä noin 3,9 miljoonan euron suuruisia ylijäämävaroja, eikä kerää kunnilta jälkikäteen Raision aluesairaalaan aikanaan syntyneitä alijäämiä, kuten sairaanhoitopiirin valtuusto kesäkuussa 2006 päätti. Syynä on Turun hallinto-oikeuden tämän vuoden heinäkuussa tekemä päätös, jolla se kumoaa sairaanhoitopiirin valtuuston asiaa koskevan päätöksen kuntayhtymän perussopimuksen vastaisena.
Valtuuston päätöksestä valittivat Naantalin ja Raision kaupungit, joiden valitus kohdistui varsinaisesti valtuuston päätökseen kerätä TYKSiin fuusioidun Raision aluesairaalan noin 443.000 euron suuruinen alijäämä niiltä kunnilta, jotka olivat käyttäneet Raision aluesairaalaa.
Syntyneet ylijäämät ja alijäämät häviävät kuitenkin sairaanhoitopiirin taseesta tulevina vuosina muodostettavien palveluhintojen kautta. Ylijäämäisessä sairaalassa hinnat voivat olla hieman todellisia kustannuksia alemmat ja alijäämäisessä sairaalassa puolestaan korkeammat.
Tänään (21.8.2007) kokoontunut kuntayhtymän hallitus merkitsi hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen ja hyväksyi sen, että sairaanhoitopiiri ei ole valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Myös peruspääoman muutoksista valitus hallinto-oikeuteen
Naantali ja Raisio ovat valittaneet Turun hallinto-oikeuteen myös toisesta sairaanhoitopiirin valtuuston päätöksestä, joka tehtiin viimeksi pidetyssä kokouksessa 12.6.2007. Valittajien mukaan valtuuston tekemä päätös alentaa Naantalin ja Raision kaupunkien kuntayhtymässä olevaa peruspääomaa on kuntayhtymän perussopimuksen ja kuntalain vastainen ja päätös on lisäksi tehty sopimatta asiasta kyseisten kaupunkien kanssa.
Hallitus päätti antaa asiasta hallinto-oikeudelle lausunnon, jonka mukaan valitus kohdistuu jo lainvoiman saaneeseen päätökseen. Tästä syystä valitus tulee hallituksen mielestä jättää tutkimatta. Toissijaisesti hallitus katsoo, että valitus tulee hylätä lakiin perustumattomana.
Sairaanhoitopiirin hallitus toteaa lausunnossaan, että kuntalaki tai kuntayhtymän perussopimus eivät estä kuntayhtymää tekemästä peruspääoman muutoksia, lukuun ottamatta investointimenojen rahoittamista, josta tässä ei kuitenkaan ollut kyse.
Hallitus huomauttaa myös, että kuntayhtymän peruspääomia ei oikeuskirjallisuuden mukaan voi rinnastaa osakeyhtiöiden osakepääomiin, eikä niitä voida pitää yksittäisten jäsenkuntien ja kuntayhtymän välisinä sopimusasioinakaan, kuten valittajat valituksessaan esittivät.
Spermapankki yliopistolta sairaanhoitopiirille
Hallitus hyväksyi Turun yliopiston spermapankkitoiminnan siirtämisen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hoidettavaksi. Siirron syynä on uusi laki hedelmöityshoidoista, joka tulee voimaan 1. syyskuuta. Lain voimaantulon jälkeen hedelmöityshoitojen antaminen ja tähän liittyvä sukusolujen luovutus- ja varastointitoiminta muuttuu luvanvaraiseksi. Lupa voidaan myöntää sellaiselle terveydenhuollon toimintayksikölle tai erikoislääkärille, jolla on toiminnan edellyttämä erityisasiantuntemus ja henkilökunta sekä asianmukaiset tilat ja laitteet toimintaa varten ja joka esittää selvityksen hoitoa saavalle tarkoitetun neuvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta saada uuden lain mukaista lupaa kyseiseen toimintaan.
Spermapankin siirtoa varten laaditun sopimuksen mukaan vastuun siirtäminen ei aiheuta merkittäviä kustannusvaikutuksia. Varsinaisista hedelmöityshoidoista on vastannut TYKSin naistentautien ja synnytysten klinikalla sijaitseva hedelmöityspoliklinikka, joka tarjoaa näitä palveluita entiseen tapaan jatkossakin.
Uusi yhteistoimintasopimus
Hallitus hyväksyi uuden sopimuksen, jossa määritellään työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa noudatettavat menettelytavat ensi syyskuun alusta vuoden 2008 loppuun. Sopimus uusittiin, koska hallitus päätti toukokuussa irtisanoa paikallisen yhteistoimintasopimuksen päättymään 31.8.2007 uuden työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain voimaantulon vuoksi.
Uudessa sopimusluonnoksessa on otettu huomioon ne muutokset, joita uusi laki tuo mukanaan. Koska vanha yhteistoimintasopimus ja sen määrittelemät toimintatavat koettiin hyviksi ja toimiviksi, ne on säilytetty uudessakin toimintaohjeena suunnilleen sellaisenaan. Sopimus on luonteeltaan muu sopimus kuin paikallinen virka- ja työehtosopimus.
Psykiatrialle uusia viranhaltijoita
Hallitus valitsi aikuispsykiatrian tulosyksikön ylilääkärin virkaan psykiatrian erikoislääkäri Markku Toivosen. Tehtävään oli neljä hakijaa. Virka kohdistuu Salon aikuispsykiatrian poliklinikkaan.
Lasten- ja nuorisopsykiatrian tulosyksikön ylihoitajan virkaan hallitus valitsi terveystieteiden maisteri Anita Birstolinin. Tehtävään oli viisi hakijaa.
Pandemiaan varautumiseen valtionavustusta
Sairaanhoitopiiri hakee valtiolta noin 138.000 euron suuruista avustusta, jolla tehostettaisiin tartuntatautien torjuntaa ja pandemiaan varautumista Varsinais-Suomessa vuosina 2007–2009. tuen saamisen ehtona on samansuuruisen omarahoituksen järjestäminen. Hallitus päätti tuen hakemisen ja omarahoituksen järjestämisen puolesta.
Avustus on tarkoitettu kansallisen influenssapandemian varautumissuunnitelman täytäntöönpanoon ja alueellisen epidemiologisen toiminnan kehittämiseen. Rahoituksella voidaan muun muassa palkata sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikköön yksi osastosihteeri, yksi hygieniahoitaja, kaksi hygieniahoitajaa ja yksi lääkäri.
Muut esillä olleet asiat hallitus päätti esitysten mukaisesti.
Lisätietoja: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 050 390 0000 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Päivi Nygren, puh. (02) 3133 609 Hallintopäällikkö Lauri Tanner, puh. (02) 3133 603, matkapuh. 050 438 3602
Tiedotus: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho Puh. (02) 3131 083, matkapuh. 040 5643 867, fax (02) 3133 613
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)tyks.fi
Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan Internet-osoitteessa www.vsshp.fi/poytakirjat.
|