|
Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 9.10.2007
Uuden kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen tuomat palkankorotukset lisäävät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstömenoja kymmenen miljoonaa euroa vuonna 2008. Alun perin ensi vuoden talousarviossa oli varauduttu kolmen prosentin palkankorotuksiin, mutta uusi sopimus nostaa sairaanhoitopiirin palkkamenoja 6,5 prosenttia vuonna 2008. Sairaanhoitopiiri varautuu maksamaan ensi vuonna yhteensä noin 305 miljoonaa euroa palkkoina ja sosiaalivakuutusmaksuina alustavassa talousarviossaan, jonka se esitteli kuntayhtymän hallitukselle tänään (9.10.2008). Lopullinen talousarvio tuodaan hallituksen hyväksyttäväksi 30. lokakuuta.
Talousarvioon sisältyy 60 kokoaikaista ja 6 osa-aikaista uutta virkaa ja tointa, joista noin puolet tarvitaan hoitotakuussa pysymiseksi. Kaikki uudet vakanssit eivät lisää kuntayhtymän menoja, sillä osa korvaa palvelujen ostamista ja osa rahoitetaan sisäisillä määrärahojen siirroilla ja valtiontuella.
Sairaanhoitopiirin toimintakuluihin varataan ensi vuodeksi yhteensä lähes 470 miljoonaa euroa, joka on 7,6 prosenttia enemmän kuin vuoden 2007 talousarviossa. Kun rahoituskulut ja poistot lasketaan mukaan, arvioidaan sairaanhoitopiirin koko toimintaan kuluvan 497 miljoonaa euroa vuonna 2008.
Jäsenkunnille toiminnasta aiheutuvaa maksurasitusta kuvaavat toiminnan nettokulut ilman jäsenkuntien ulkopuolelle tapahtuvaa myyntiä ovat esityksen mukaan 409 miljoonaa euroa, jossa on 9,2 prosentin kasvu kuluvan vuoden talousarvioon.
Talousarvioehdotus lupaa toimintaan 10,6 miljoonan euron resurssilisäykset. Samalla huomautetaan, että siitä 7,7 miljoonaa tarvitaan jo kuluvana vuonna toteutuvien budjetoimattomien menojen rahoittamiseen ensi vuonna. Varsinaisia ensi vuonna toteutuvia lisäresursseja budjettiin sisältyy siten 2,9 miljoonan euron verran, joka on 0,8 prosenttia nettokuluista.
Hoitopalvelujen laadun ja saatavuuden parantamiseen kohdistetaan noin 1,5 miljoonaa euroa, joilla rahoitetaan muun muassa kahden uuden tehohoitopaikan avaaminen TYKSissä. Apteekki- ja hoitotarvikkeiden ostoja lisätään 4, 8 miljoonalla. Tukipalveluille – lääkehuoltoon, laboratorioihin, kuvantamiseen ja tietojenkäsittelyyn - panostetaan 1,6 miljoonaa euroa. Lisäeuroja kohdistetaan myös muun muassa lääkärikoulutukseen ja tutkimukseen.
Palkankorotukset ja toimintakulujen indeksikorotukset lisäävät ensi vuoden menoja lähes 23 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna.
Jäsenkuntien kaikki maksut sairaanhoitopiirille nousevat ensi vuonna 395 miljoonaan euroon, joka on 9,2 prosenttia enemmän kuin kuluvan vuoden talousarviossa. Kuntien välillä on kuitenkin suuria eroja; kymmenellä kunnalla maksut nousevat yli 15 prosenttia ja viidellä kunnalla maksut jopa pienenevät.
Sairaanhoitopiirin investoinnit kasvavat voimakkaasti lähivuosina. Vuonna 2008 investoidaan noin 55 miljoonaa, 2009 ja 2010 yhteensä noin 152 miljoonaa euroa. Näistä investoinneista 121 miljoonaa käytetään TYKSin T-sairaalan laajentamiseen. Toinen suuri rakennuskohde on Salon aluesairaala, jossa rakennetaan ja peruskorjataan lähes 20 miljoonalla.
Budjetti ylittymässä
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toimintakulujen ennustetaan ylittävän kuluvan vuoden talousarvion noin 20 miljoonalla eurolla. Toimintatuottoja ennakoidaan kertyvän melkein 30 miljoonaa budjetoitua enemmän. Sen seurauksena tuloksesta on tulossa noin 8,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun poistot ja rahoituskulut on huomioitu. Luvut ilmenevät vuoden 2007 tammi-elokuun osavuosikatsauksesta, joka esiteltiin kuntayhtymän hallitukselle 9. lokakuuta.
Katsausta esitelleen talousjohtaja Risto Laalon mukaan sairaanhoitopiiri varautuu esittämään marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle lisätalousarvion hyväksymistä. Lisäksi varaudutaan palauttamaan jäsenkunnille osa ylijäämästä hinnanalennuksina ennen vuoden loppua. Laalo kertoi myös, että sairaanhoitopiirin tulosyksiköitä on velvoitettu mahdollisuuksien mukaan säästämään loppuvuoden toimintamenoissa, jotta menojen ylitysuhkaa voidaan torjua.
Uusi ylihoitaja Satakunnasta
Kirurgian klinikan ja ortopedian ja traumatologian klinikan yhteiseen ylihoitajan virkaan hallitus valitsi terveystieteiden maisteri Leena Rantalan 7.1.2008 alkaen. Rantalaa siirtyy tehtävänsä Satakunnan sairaanhoitopiiristä, jossa hän työskentelee operatiivisessa hallinnossa ylihoitajan sijaisena.
Muut kokouksessa esillä olleet asiat hallitus päätti esitysten mukaisesti.
Lisätietoja: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 050 390 0000 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Päivi Nygren, puh. (02) 3133 609 Hallintopäällikkö Lauri Tanner, puh. (02) 3133 603, matkapuh. 050 438 3602
Tiedotus: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho Puh. (02) 3131 083, matkapuh. 040 5643 867, fax (02) 3133 613 Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)tyks.fi
Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan Internet-osoitteessa www.vsshp.fi/poytakirjat.
|