Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 30.10.2007
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri esittää marraskuun lopussa kokoontuvalle kuntayhtymän valtuustolle 10,6 miljoonan euron ylitysoikeutta kuluvan vuoden talousarvioon. Lisärahoituksesta 1,1 miljoonaa tarvitaan Tykslabin piirin sairaaloille toimittamien laboratoriopalveluiden rahoittamiseen, 96.800 euroa Turunmaan sairaalan menoihin ja loput sairaanhoitopiirin muiden yksiköiden menojen kattamiseen. Piirin hallitus päätti ylitysoikeuden esittämisestä 30.10.2007.
Kokonaisuudessaan sairaanhoitopiirin toimintakulut uhkaavat ennusteen mukaan ylittyä 20,2 miljoonaa euroa. Kun siinä huomioidaan myös tuottojen ylittyminen ja rahoituskulujen alittuminen jää sitovaksi nettoylitykseksi 14,4 miljoonaa euroa. Kun tästä vielä vähennetään 3,9 miljoonaa, jonka sairaanhoitopiirin johto uskoo säästyvän tulosyksiköiden loppuvuoden aikana tekemillä toimenpiteillä, päädytään noin 10,6 miljoonan euron ylitykseen, jossa on mukana myös Turunmaan sairaalaan liikelaitoksen ylitysennuste. Tykslabin ylitys sisältyy lukuun, koska se aiheutuu laboratoriopalveluiden sisäisestä myynnistä piirin muille tulosyksiköille, eikä ole piirin kannalta nettoylitys.
Palkkamenot ylittävät talousarvion 4,7 miljoonaa euroa, josta 1,9 miljoonaa aiheutuu syksyn sopimuskierroksen palkankorotuksista. Uhkaavan työtaistelun vaikutuksia loppuvuoden menoihin ja tuloihin ei ole vielä yritetty arvioida. TYKSissä tehtiin viime vuoteen verrattuna odotettua enemmän päivystysluonteista työtä ja hoitotakuuseen liittyviä lisätöitä. Niistä aiheutuneet varallaolo- ja päivystyskorvaukset sekä lisä- ja ylitöiden palkkakustannukset ylittävät talousarviovarauksen 1,6 miljoonalla eurolla. Työpanoksen kasvu sinänsä aiheuttaa noin 1,1 miljoonan euron ylityksen palkkabudjettiin.
Palveluiden ostoihin käytetään kuluvana vuonna 6,4 miljoonaa ja materiaalien ostoihin 7,6 miljoonaa euroa ennakoitua enemmän. Materiaalien ostojen ylityksestä 3,9 miljoonaa aiheutuu hoitotarvikemenoista, koska kuluvana vuonna on muun muassa käytetty arvioitua enemmän kalliimman hintaluokan proteeseja ja vaativissa hoidoissa tarvittavaa kallista teknologiaa. Lääkkeisiin ja muihin apteekkitarvikkeisiin kuluu puolestaan 3,3 miljoonaa euroa ennakoitua enemmän, minkä selittää suurelta osin uusien, tehokkaampien mutta samalla kalliimpien lääkehoitojen lisääntynyt käyttö sekä koko lääkehoidon volyymin kasvu.
Ennusteen mukaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toiminnan kulut nousevat 480,7 miljoonaan euroon ja tuloksesta tulee 8,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talousarviossa toiminnan kulut ovat 461,2 miljoonaa ja tulos on 751.000 euroa alijäämäinen.
Lisätietoja: Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, puh. (02) 3133 601, matkapuh. 050 390 0000 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi, puh. (02) 3133 608, matkapuh. 040 834 2620 Talousjohtaja Risto Laalo, puh. (02) 3131 100, matkapuh. 040 545 7610 Hallintoylihoitaja Päivi Nygren, puh. (02) 3133 609 Hallintopäällikkö Lauri Tanner, puh. (02) 3133 603, matkapuh. 050 438 3602
Tiedotus: Viestintäpäällikkö Esa Halsinaho Puh. (02) 3131 083, matkapuh. 040 5643 867, fax (02) 3133 613
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)tyks.fi
Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan Internet-osoitteessa www.vsshp.fi/poytakirjat.
|