| Tiedote 1.9.2008
TYKSin T-sairaalan jatkorakentaminen on laajentunut sairaalarakennuksen eteläkulmaan, lähinnä Helsingintietä sijaitsevalle alueelle. Rakentamista varten perustetun työmaan takia tältä alueelta on poistunut käytöstä 1.9. alkaen 65 asiakaspysäköintipaikkaa. Lähinnä Savitehtaankatua sijaitsevat noin 150 pysäköintipaikkaa ovat kuitenkin edelleen T-sairaalan asiakkaiden käytössä.
Uusi työmaa estää myös sitä kautta tapahtuvan ajon henkilökunnan pysäköintirakennukseen. Sairaalaan autolla tulevat työntekijät on ohjattu pysäköintirakennukseen 1. syyskuuta alkaen länsipuolelta, Kantasairaalan alueen kautta. Tämä on lisännyt liikennettä etenkin Kiinamyllynkadun ja Hämeenkadun risteysalueelle.
TYKSin henkilökuntaliikenne on vilkkaimmillaan arkisin klo 7-8 ja 15-16, jolloin alueelle tulee tai sieltä poistuu 500-600 työntekijöiden henkilöautoa.
Kiinamyllynkadun pääliittymän lisäksi sairaala-alueelle on liittymiä A-sairaalan edessä (vain ulosajo), Hämeenkadulla U-sairaalan takana, Hämeentiellä T-sairaalan edessä sekä Savitehtaankadun ja Vanhan Littoistentien risteyksessä.
TYKS on julkaissut opaskartan uusista liikennejärjestelyistä internetsivulla http://www.tyks.fi/fi/p-ohje.
Syyskuussa perustettulle työmaa-alueelle rakennetaan viisikerroksinen sairaalasiipi, johon tulee muun muassa laboratorion, välinehuollon, päivystyksen ja tehohoidon tiloja sekä leikkaussaleja. Ylimpään kerrokseen tulevan konehuoneen päälle rakennetaan helikopterin laskeutumiskenttä. Pohjakerrokseen tulee huoltotiloja ja tavaran vastaanotto. Siiven rakentaminen kestää vuoden 2011 loppupuolelle.
|