Sairaanhoitopiirille oikeus 2,8 miljoonan budjettiylitykseen
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuusto myönsi sairaanhoitopiirin hallituksen alaisille yksiköille oikeuden ylittää kuluvan vuoden talousarvion sitovat nettokulut 2,8 miljoonalla eurolla. Turunmaan sairaalan liikelaitokselle valtuusto myönsi 393.000 euron ja Tyks-Sapa-liikelaitokselle 1,1 miljoonaa euron ylitysoikeuden talousarviosta..
Sairaanhoitopiirin osalta ennustettu talousarvion ylitys on 0,7 prosenttia talousarviosta, Turunmaan sairaalalla 3,5 prosenttia ja Tyks-Sapa-liikelaitoksella 1,1 prosenttia.
Turun yliopistollinen keskussairaala uhkaa ylittää budjettinsa 1,3 prosenttia eli 4,1 miljoonaa euroa. Rahallisesti pienemmät mutta suhteellisesti suuremmat, 4-5 prosentin ylitykset kohdistuvat Vakka-Suomen sairaalaan ja hallintokeskukseen. Salon aluesairaala pysyy ennusteen mukaan budjetissa. Loimaan aluesairaalassa ennustetaan rahaa kuluvan 1,5 miljoonaa euroa eli noin yhdeksän prosenttia. vähemmän kuin sitoviin kuluihin oli varattu.
Sairaanhoitopiirin sitovien nettokulujen ylitysuhka on kuitenkin pienentynyt vuoden mittaan huomattavasti säästötoimenpiteiden ansiosta. Toukokuussa ennustettiin 6,3 miljoonan euron ylitystä.
Toimintakulut vähenevät ensi vuonna
Valtuusto hyväksyi sairaanhoitopiirille vuodeksi 2010 talousarvion, jossa ensi vuoden toimintakuluja varten on varattuna vähemmän rahaa kuin vuonna 2009 talousennusteen mukaan tulee kulumaan. Ensi vuoden toimintakuluihin varataan noin 516,5 miljoonaa ja investointeihin 65 miljoonaa euroa. Toimintakuluissa on huomioitu logistiikkakeskuksen aloittamisesta aiheutuvat rakennemuutokset.
Sairaanhoitopiirin toiminnan kaikki kulut nousevat ensi vuonna jo 547,9 miljoonaan euroon. Sitovia nettokuluja kertyy 445 miljoonaa euroa eli 3,7 prosenttia enemmän kuin vuoden 2009 talousarviossa.
Valtuuston ryhmäpuheenvuoroissakin talousarviota luonnehdittiin todella tiukaksi. Lisää tiukkuutta haetaan myös erillisten säästötavoitteiden kautta. Sairaaloille ja muilla vastaaville tulosalueille on asetettu ensi vuodeksi yhteensä lähes viiden miljoonan euron säästötavoitteet palkkamenoissa. Eniten säästettävää, noin 3,4 miljoonaa, kohdistuu Tyksin henkilöstömenoihin.
Piirin jäsenkuntien yhteenlasketut menot, noin 434,5 miljoonaa euroa, kasvavat 2,9 prosenttia vuoden 2009 talousarvioon verrattuna, mikä on valtakunnallisesti vertailtuna melko vähän.
Vuoden 2010 talousarvio on laadittu 4,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi alentamalla palvelujen hintoja ja palauttamalla tähän asti kertyneitä ylijäämävaroja jäsenkunnille. Tyksin alijäämä on kaksi miljoonaa, Salon aluesairaalan 200 000, psykiatrian tulosalueen yksi miljoona ja Tyks-Sapa-liikelaitoksen 1,1 miljoonaa euroa.
Investointeihin on käytettävissä ensi vuonna 66,1 miljoonaa euroa. Siitä kuluu T-sairaalan rakentamiseen 42,8 miljoonaa ja Salon aluesairaalan rakennusprojektiin 6,5 miljoonaa euroa. Lääkehuollon uudisrakennuksen suunnitteluun varataan 1,5 miljoonaa
Kalliin hoidon tasausrajan valtuusto säilytti nykyisellään, eli 50.000 eurossa. Jäsenkunnat maksavat tätä kalliimmat hoidot yhteisesti. Siihen varataan 26,4 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa kunnille noin 57 euron asukaskohtaisia vuosimenoja.
Sairaanhoitopiirin erityisvelvoitteisiin talousarviossa varattiin 24,5 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa kunnille noin 50 tai 53 euron asukaskohtaisia vuosimenoja siitä riippuen, ovatko ne tehneet sopimuksen keskitetystä apuvälinehankinnasta. Sopimuksen tehneille maksu on korkeampi.
Erityisvelvoitemaksulla katetaan mm. päivystyskorvaukset, potilasvahinkovakuutukset, ambulanssikuljetuksia, Medi-Helin lääkäritoiminta, aluetietojärjestelmä, varmuusvarastointi sekä kuntien osuudet valtakunnallisiin Kaste-hankkeisiin.
Yliopistolle uusi edustaja
Turun yliopiston edustaja sairaanhoitopiirin hallituksessa vaihtuu, kun pitkäaikainen jäsen, vararehtori ja professori Matti K. Viljanen luopuu tehtävästä eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Viljanen osallistui hallituksen kokoukseen tänään viimeistä kertaa. Turun yliopisto nimesi uudeksi edustajakseen vararehtori, professori Harri Lönnbergin.
Turunmaan osavastuualueen ja liikelaitoksen johtokuntaan, Bengt Bacmanin uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi valtuusto valitsi Folke Anderssonin. Vaihdon syynä oli edellisen varajäsenen muutto pois sairaanhoitopiirin toimialueelta.
Puheenjohtajisto ennallaan
Sairaanhoitopiirin valtuusto valitsi nykyisen puheenjohtajiston vastaaviin tehtäviin myös vuodeksi 2010. Puheenjohtaja jatkaa näin ollen Pentti Huovinen (kok.) Turusta, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Eero Kuisma (kesk.) Laitilasta ja toisena varapuheenjohtaja Petri Aaltonen (kok.) Loimaalta.
Muut esityslistalla olleet asiat hallitus päätti tai merkitsi tiedokseen esittelyiden mukaisesti.
Lopuksi toimitusjohtaja Olli-Pekka Lehtonen piti esitelmän aiheesta Tyks-Sapa-liikelaitos ja miten se vastaa kuntatalouden haasteisiin. Esitelmän Powerpoint-aineisto on nähtävissä sivulla