Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

 Toiminta ja laatu - Tyks-Sapa liikelaitos

 Toiminta ja laatu - Tyks-Sapa liikelaitos

  • Toiminta ja Laatu

Tyks-Sairaanhoidolliset palvelut  v.2015

Tyks-Sapan palvelualueilla määritimme palvelutasomme sellaiseksi, että potilashoito saa parhaimman terveyshyödyn käytettävissä olevilla resursseilla. Palvelujamme tilattiin v. 2015 enemmän kuin edeltävänä vuotena. Näin ollen painopisteemme olivat kasvavassa päivystyspalvelujen kysynnässä ja palvelutasomme varmistamisessa eli palvelujen oikea-aikaisessa tuottamisessa.
Hyvä uutinen on myös se, että palvelukokemusten palaute on ollut positiivista. Potilaat olivat erityisen tyytyväisiä henkilökunnalta saatuun palveluun ja kohteluun sekä tutkimusten ammattitaitoiseen toteutukseen. Heikoimmat arviot sai tutkimusajan riittävän nopea saanti.
Tuore vertailu kolmen yliopistosairaanhoitopiirin sairaanhoidollisten palvelujen kustannustasosta osoitti, että olemme erittäin kilpailukykyisiä hinnoiltamme. Hintoja alennettiin 3 % vuodelle 2016.
Johtamisemme ammattimaisuutta osoittavat palvelualueiden ulkoisesti auditoidut toiminta- ja laatujärjestelmät.
Akateemisuuttamme edustavat toimiminen osana Turun yliopistollista terveyskampusverkostoa (=University Health Campus Turku), Utulabin fuusion myötä vilkastunut tutkimus- ja tuotekehitystyö ja työntekijöidemme opinnäytteet.


sapa6_03062016 (3).png


Päivitetty: 15.11.2016 14:53