Siirry sisältöön

Usein kysyttyjä kysymyksiä synnyttäjän hoidosta koronapandemian aikana

Miksi läsnäolo-oikeuden rajaaminen on perusteltua?

Hallitus on asettanut rajoituksia sairaalavierailujen suhteen potilaiden ja henkilökunnan suojaamiseksi. Koronavirusinfektioon liittyvän tartuttavuusluvun oletetaan kasvavan yhteiskunnassa lähiviikkoina. Synnytysten hoitoon koulutettua henkilökuntaa ei ole reservissä, joten sairaaloiden on pystyttävä takaamaan raskauden ajan ja synnytysten turvallinen hoito. Synnyttäjä voi ottaa mukaan synnytyssaliin yhden oireettoman tukihenkilön, joka ei ole oleskellut ulkomailla 14 vrk edeltävästi. Oireeton tukihenkilö voi olla mukana myös sektiosynnytyksessä ja lapsivuodeosastolla 1.6.2020 alkaen. Poliklinikka-, seulonta- ja päivystyskäynneille synnyttäjän on saavuttava yksin. Tukihenkilö ei voi olla mukana prenataaliosastolla ja synnytyksen käynnistysvaiheessa.

Aikooko Tyks Naistenklinikka lisätä henkilökunnan määrää?

Hoidon sujuvuuden ja osastojen tasaisen kuormituksen takaamiseksi hoitajia siirtyy normaalioloissakin hiljaisemmilta osastoilta kiireisemmille osastoille. Olemme myös valmistautuneet ottamaan lisähoitajia töihin, jos tarve ja kuormitus lisääntyvät.

Miksi perhehuoneet on otettu pois käytöstä? Onko mahdollista, että äidit joutuvat jakamaan saman huoneen? 

Lapsivuodeosastoja on sairaalassamme kolme. Pandemian aikana tehtyjen tilamuutosten vuoksi lapsivuodeosastot toimivat kahdella osastolla ja tämän vuoksi perhehuonemahdollisuutta ei enää ole. Lapsivuodeosaston huoneisiin pyritään sijoittamaan yksi äiti, ja vain suuren kuormituksen aikana huoneisiin sijoitetaan kaksi tervettä äitiä.

Miten imetysohjaus järjestetään?

Imetysohjausta annetaan osastolla tavanomaiseen tapaan. Osastohoidon jälkeen ohjausta annetaan etäyhteyksin toteutettavalla imetyspoliklinikalla ja tarvittaessa sairaalassa.

Päivitetty: 29.5.2020 12:36