Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) on kuntayhtymä, johon kuuluu 29 kuntaa ja kaupunkia sekä Turun yliopisto. Sairaanhoitopiirin alueella toimii 24 terveyskeskusta ja elää noin 460.000 asukasta. Sairaanhoitopiirillä on noin 6.500 vakinaista työntekijää.
Sairaanhoitopiiri tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluja yliopistollisessa keskussairaalassa, neljässä aluesairaalassa ja kahdessa psykiatrisessa sairaalassa, joissa on yhteensä noin 1.370 sairaansijaa.
Piirin sairaaloissa toteutetaan yli 700.000 avohoitokäyntiä, noin 350.000 hoitopäivää ja 38.000 leikkaustoimenpidettä vuodessa.
Toiminnan tarkoitus ja palvelut
VSSHP järjestää laissa säädetyt erikoissairaanhoidon palvelut omalla toimialueellaan. Lisäksi VSSHP huolehtii lain mukaisten erityistason sairaanhoitopalvelujen saatavuudesta erityisvastuualueellaan, johon Varsinais-Suomen lisäksi kuuluu Satakunta.
Sairaanhoitopiiri myy sairaanhoitopalveluita muillekin asiakkaille. VSSHP:n sairaaloita käytetään myös opetukseen ja tieteelliseen tutkimukseen.
Kuntayhtymän jäsenkunnat ja –kaupungit
- Aura
- Kaarina
- Kemiönsaari
- Koski tl
- Kustavi
- Laitila
- Lieto
- Loimaa
- Marttila
- Masku
- Mynämäki
- Naantali
- Nousiainen
- Oripää
- Paimio
- Parainen
- Punkalaidun
- Pyhäranta
- Pöytyä
- Raisio
- Rusko
- Salo
- Sauvo
- Somero
- Taivassalo
- Tarvasjoki
- Turku
- Uusikaupunki
- Vehmaa
Lisäksi kuntayhtymään kuuluu Turun yliopisto.
Sairaalat ja toimintayksiköt
Turun yliopistollinen keskussairaala (TYKS)
- TYKS Kantasairaala
- TYKS Kirurginen sairaala
- TYKS Paimion sairaala
- TYKS Raision sairaala
Aluesairaalat
- TYKS Vakka-Suomen sairaala
- Loimaan aluesairaala
- Salon aluesairaala
- Turunmaan sairaala - Åbolands sjukhus, johon kuuluu myös Paraisilla sijaitseva Turunmaan mielenterveyskeskus
Psykiatriset sairaalat
- Halikon sairaala
- Uudessakaupungin psykiatrinen sairaala
Sairaanhoitopiirin omistama Tyks-Sapa-liikelaitos myy sairaanhoidollisia palveluja, joita ovat laboratorio- ja kuvantamispalvelut, välinehuolto, lääkehuolto, patologia ja kliininen neurofysiologia.
Talous
Sairaanhoitopiirin ja sen liikelaitosten yhteiset vuotuiset toimintakulut olivat vuonna 2010 noin 524 miljoonaa ja toimintatuotot noin 564 miljoonaa euroa, joista jäsenkuntien osuus on noin kolme neljäsosaa. Muut tulot saadaan palveluiden myynnistä muille asiakkaille, potilasmaksuista ja valtionavuista.
Sairaanhoittopiirin suurin investointikohde on TYKSin uusi T-sairaalarakennus. Sen ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön marraskuussa 2003 ja sen laajennusosa valmistuu vuoden 2012 lopussa.
Hallinto
Sairaanhoitopiirin ylintä päätösvaltaa käyttää 105-jäseninen kuntayhtymän valtuusto, johon jäsenkuntien valtuustot valitsevat kunnan koon mukaan 1-5 ja Turun yliopisto kaksi edustajaa. Valtuusto on siirtänyt osan päätösvallastaan kuntayhtymän hallitukselle, johon kuuluu 19 jäsentä. Jäsenistä 17 nimeää kuntayhtymän valtuusto ja kaksi Turun yliopisto.
Sairaaloilla (osavastuualueilla) ja liikelaitoksilla on omat johtokunnat, jotka päättävät tietyistä niiden toimintaan kuuluvista asioista. TYKSin johtokuntana toimii kuntayhtymän hallitus. Sairaanhoitopiirillä on muitakin luottamusmiehistä koostuvia hallintoelimiä, kuten kielellisen vähemmistön lautakunta, tarkastuslautakunta ja yhteistyötoimikunta.
Virkamiestasolla sairaanhoitopiirin toimintaa johtaa sairaanhoitopiirin johtaja. Hänellä on apunaan johtoryhmä, johon kuuluu johtajaylilääkäri, hallintoylihoitaja ja talousjohtaja sekä muita johtavia virkamiehiä.
Historiaa
Suomen sairaalatoiminta alkoi 1756, kun Ruotsin kuningas Adolf Fredrik perusti Turun Lasaretin. Lasaretista yliopistosairaalaksi kehittynyt TYKS on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut sairaala ja joulukuussa 2006 sen perustamisesta tulee kuluneeksi 250 vuotta.
- 1756 Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik allekirjoitti Turun lasaretin (lääninsairaalan) perustamisasiakirjan 17. joulukuuta.
- 1759 Turun lasaretin toiminta käynnistyi nykyisen Läntisen Rantakadun ja Eskelinkadun kulmauksessa.
- 1784 sairaala siirtyi nykyisen Sairashuoneenkadun ja Linnankadun kulmaan.
- 1881 sairaala siirtyi Turun Kiinamyllynmäelle.
- 1943 Turun lääninsairaalasta tuli yliopistollinen opetussairaala.
- 1958 nykyinen TYKS syntyi, kun Turun yliopistollinen keskussairaalaliitto perustettiin ja lääninsairaala siirtyi valtiolta kuntien omistukseen.
- 1987 Paimion sairaala liitettiin TYKSiin.
- 1991 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri perustettiin.
- 2001 TYKSin ja sairaanhoitopiirin hallinnot yhdistettiin.
- 2003 Raision sairaala liitettiin TYKSiin.
- 2004 Turun Kirurginen sairaala liitettiin TYKSiin.