Sairaanhoitopiirille hyvä tulos



Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin taloudellinen tulos vuodelta 2009 oli 1,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen, vaikka talousarvion tavoitteena oli 2,7 miljoonan euron alijäämä.

Valtuuston vahvistamat sitovat kulut alittivat talousarvion 1,4 miljoonalla eurolla. Sitovien kulujen toteutuma oli 99,7 prosenttia talousarvion 429,5 miljoonasta eurosta.

Sairaanhoitopiirin jäsenkunniltaan saamat tuotot ylittivät talousarvion 0,2 prosentilla ja kasvoivat 1,5 % vuodesta 2008.

Sairaanhoitopiirin johtaja Aki Linden luonnehtii vuoden 2009 taloudellista tulosta erinomaiseksi.

- Vuosi oli erittäin haasteellinen. Sovitut palkankorotukset olivat kohtuullisen suuret, lääkemenojen ja it-menojen kasvupaine oli suuri. Säästötoimenpiteet käynnistettiin maaliskuussa 2009. Niiden ansiosta onnistuttiin säästämään erityisesti palkkamenoissa. Henkilöstön työpanos aleni syys-joulukuussa verrattuna edelliseen vuoteen ja koko vuoden työpanos pysyi samansuuruisena kuin vuonna 2008. Myös ylitöiden määrää onnistuttiin hieman leikkaamaan, Lindén toteaa.

Talousjohtaja Anne Lindqvistin mukaan hyvään tulokseen pääsemistä auttoi myös korkotason aleneminen vuonna 2009 sekä muilta kuin jäsenkunnilta saatujen tulojen kasvu.

- Vakuutusyhtiöiltä ja oman maakunnan ulkopuolisilta kunnilta saadut tulot kasvoivat neljällä miljoonalla eurolla eli runsaat 12 prosenttia. Potilasmaksutulot kasvoivat miljoonalla eurolla. Toisaalta valtiolta saadut opetus- ja tutkimustoiminnan erityisvaltionosuudet alenivat 1,3 miljoonalla eurolla.

Linden ja Lindqvist kiittelevät henkilökuntaa ja esimiehiä.

- Säästötoimenpiteet rassaavat aina, mutta niiden ansiosta saatiin kuitenkin tyydyttävästi aikaan tavoiteltuja leikkauksia kuluissa. Henkilökunta on ponnistellut erinomaisesti, he kehuvat.

Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee vuoden 2009 tilinpäätöstietoja ensimmäisen kerran maaliskuun toisella viikolla.