Siirry sisältöön

​Koronavirusepidemia 2021

Tältä sivulta löytyvät ajantasaiset tiedot ja muu koronavirukseen liittyvä materiaali Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Sivulta löytyvät myös ohjeet testiin hakeutumiselle, tiedot vierailuista Tyksin sairaaloissa sekä linkit piirin kuntien omille koronasivuille.

Tilanne Varsinais-Suomessa

Päivitetty 20.4.2021

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Tilanne koronatartunnoissa on kuitenkin parantunut.

Koronan ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon seurantajaksolla on laskenut ja se on nyt 114,7. Edellisellä seurantajaksolla ilmaantuvuusluku oli 136,1.

Tuorein 14 vuorokauden näytteiden positiivisuusaste on laskenut 3,9 prosenttiin.

Tiistaina 20.4. kokoontunut koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että 26.4.2021 alkaen vuonna 2001 syntyneiden ja nuorempien ryhmäliikunta ulkona ja sisällä sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet sisäliikuntatiloissa eivät vielä ole sallittuja. Lisäksi 26.4.2021 alkaen aikuisten ryhmäliikunta ulkotiloissa sallitaan ilman lähikontakteja, kuitenkin huomioiden kuuden hengen edelleen voimassa oleva kokoontumisraja. Katso yhteenveto ryhmäharrastusten rajoituksista 26.4.2021 alkaen.

Koronarokotteet

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle saatavista koronarokotteista valtaosa toimitetaan edelleen kuntiin, jotka huolehtivat rokotuksista alueillaan. Varsinais-Suomessa rokotteet jaetaan kuntiin kansallisesti määritellyin perustein. Rokotteita annetaan ja jaellaan edelleen sitä mukaa, kun rokotetta saadaan käyttöön.

Rokotuksia annetaan valtioneuvoston asetuksen ja THL:n rokotusjärjestysesityksen mukaisesti. Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotusrekisteriin, jossa esitetään myös Varsinais-Suomen rokotusten edistyminen.

Katso myös Rokotteet ja koronavirus (THL)

Varsinais-Suomea koskevat suositukset

Kaikki suositukset ovat voimassa koko maakunnan alueella toistaiseksi, ellei toisin mainita.

Lisäksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt seuraavan päätöksen:

  • Toimijat velvoitetaan varmistamaan yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. (Määräys perustuen tartuntatautilain pykälään 58 d). Voimassa 1.4.–30.4.2021.

Etätyö

  • Etätyötä suositellaan Varsinais-Suomessa valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti (15.10.2020).
  • Työpaikoilla suositellaan etätyötä työtehtävien sen salliessa ja kannustetaan tosiasiallisesti edistämään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
  • Etätöihin siirtymisestä päättää työnantaja.

Kasvomaskit ja turvavälit

  • Kasvomaskien käyttöä suositellaan STM:n ja THL:n ohjeiden mukaisesti (THL:n suositus).
  • Uudet muuntuneet koronavirusvariantit tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin. Siksi THL suosittelee 20.1. alkaen yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin.
  • Kouluissa ja esiopetuksessa:
    • Opetushenkilöstölle ylä- ja alakouluissa sekä koulujen yhteydessä toimivassa esiopetuksessa suositellaan maskin käyttöä tai vaihtoehtoisesti kokokasvovisiiriä. Suositellaan, että aivan pienimpien lasten kanssa työskentelevät käyttävät suojaimia mahdollisuuksien mukaan.
    • Yläkoulujen ja 6. luokan oppilaiden suositellaan käyttävän maskia kansallisen suosituksen mukaisesti.
    • Alakoulun 4.-5. luokan oppilaiden suositellaan käyttävän maskia paikallisen epidemiologisen tilanteen niin edellyttäessä.
    • Kunnilla luonnollisesti alueellisen tilanteen mukainen harkintavara.
  • Myös ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa suositellaan maskin käyttämistä.
  • Kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan tulee käyttää maskia. Tämä koskee myös ulkotiloja.
  • Koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että kaikki kunnat noudattaisivat alueensa joukkoliikenteessä sekä koulukuljetuksissa maskipakkoa. Ryhmä katsoo, että koulukyydeissä maskia olisi syytä käyttää lasten iästä riippumatta.

Lue myös Fölin nettisivuilta maskien käytöstä sekä koronaviruksen vaikutuksista joukkoliikenteessä.

Ikääntyneiden ja riskiryhmien suojaaminen

  • THL:n ohjeen mukaisesti.
  • Ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä on korostettava, että läheistä on oikeus tavata.
  • Hygieniaohjeita, maskin käyttöä ja turvavälejä tulee noudattaa erityisen huolellisesti.
  • Asukasta kohden voi kerrallaan olla enintään kaksi vierailijaa. Vierailijoiden tulee käyttää kasvomaskia. Tilaisuuksia ja kokoontumisia ei ole syytä järjestää.
  • Kun riskiryhmiin kuuluvat vierailevat hoivayksiköistä vastaavasti yksityiskodeissa, tulee huomioida suositukset yksityistilaisuuksien henkilömäärien rajoituksista ja on huolehdittava hygieniaohjeiden noudattamisesta ja turvaväleistä.

Opetuksen järjestäminen

Korkeakoulut

  • Korkeakouluihin suositellaan etäopetusta.
  • Tarvittaessa voi harkita sovellettavaksi etä- ja lähiopetusta vuorottelevaa hybridimallia siten, että välttämätön opetus voidaan toteuttaa lähiopetuksena.
  •  Suositellaan lähiopetuksessa enintään kuuden henkilön ryhmäkokoa.
  • Koetilanteet on järjestettävä koronaturvallisesti, näitä koskien ei anneta erikseen suositusta enimmäishenkilömäärästä.

Toisen asteen opetus (lukiot ja ammatillinen opetus)

  • Suositellaan, että etäopetusta jatketaan 11.4.2021 asti. Kunnat tekevät päätöksen etäopetuksen jatkamisesta. 12.4.2021 alkaen kunnat voivat harkintansa mukaan siirtyä hybridimalliin tai paikallisen epidemiologisen tilanteen niin salliessa lähiopetukseen.
  • Välttämätön opetus voidaan toteuttaa lähiopetuksena.
  • Kunnille on annettu erillinen ohjeistus ylioppilaskirjoitusten terveysturvallisesta järjestämisestä. Kuntien on mahdollista tarkoin järjestelyin sallia ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen myös karanteeniin määrätyille abiturienteille. Lähtökohtana on, että abiturientin tulee esittää mahdollisimman tuore negatiivinen koronatestin tulos ja eikä hänellä saa olla mitään infektio-oireita. Kunnat tekevät päätöksen, miten ylioppilaskirjoitukset käytännössä olisivat karanteenitapauksissa järjestettävissä.

Ylä- ja alakoulut

  • Alakoulut voivat toimia lähiopetuksessa.
  • Suositellaan, että etäopetusta jatketaan yläkouluissa 11.4.2021 asti. Kunnat tekevät päätöksen etäopetuksen jatkamisesta. 12.4.2021 alkaen kunnat voivat harkintansa mukaan siirtyä hybridimalliin tai paikallisen epidemiologisen tilanteen niin salliessa lähiopetukseen.

Esiopetus (koulujen yhteydessä toimiva) ja varhaiskasvatus

  • Tulee huolehtia siitä, että eri ryhmien välillä ei synny kontakteja.

Kasvomaskien käytöstä suositukset on esitetty edellä kohdassa Kasvomaskit ja turvavälit.

Tarkemmin Turun julkisista tiloista, harrastustoiminnasta ja opetuksen järjestämisestä Turun kaupungin sivuilla.

Julkisten ja yksityisten tilojen sulkemisesta koronaryhmä suosittaa:

  • Kirjastojen toiminta tulee järjestää niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua, kuten lyhytaikaista lainaustoimintaa rajatulle kävijämäärälle ja yleisten tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin. Lukupaikat suljetaan ja kirjastoihin sovitut tapahtumat perutaan tai toteutetaan etänä. Jos tämä ei ole mahdollista, kirjastot tulisi sulkea.
  • Nuorisotilat voivat olla auki, jos niissä asioivat voivat säilyttää riittävät turvavälit. Nuorisotilojen toimintaa supistetaan eli ei esimerkiksi tehdä ruokaa, mutta tarjotaan mahdollisuus olla turvallisessa paikassa. Samalla jalkaudutaan tarjoamaan nuorille tietoa koronaviruksesta, testiin hakeutumisesta ja tuetaan jaksamista. Jos tämä ei ole mahdollista, nuorisotalot tulisi sulkea. Erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille suositellaan kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa. Tiloissa sallittava henkilömäärä voidaan harkita paikallisesti tilojen koon ja muiden olosuhteiden mukaan.
  • Kulttuuritilojen ja museoiden asiakasmäärää tulee rajata voimakkaasti niin, että ne vastaavat AVIn sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoitusta. Jos tämä ei ole mahdollista, kulttuuritilat ja museot tulisi sulkea.
  • 2007 syntyneille ja vanhemmille suunnatuissa työväen- ja kansalaisopistoissa, taiteen perusopetuksessa ja näihin rinnastettavissa jatketaan etäopetuksessa.
  • Sisäleikkipuistot ja -leikkipaikat pidetään suljettuina.
  • Kauppakeskusten oleskelutilat pidetään suljettuina oleskelun välttämiseksi.
  • Suositus on, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.

Yleisötilaisuudet

  • Aluehallintovirasto on rajannut sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän enintään kuuteen henkilöön (voimassa 14.5.2021 asti).
  • AVI:n sivuilla on vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin.
  • Kaikissa tapahtumissa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta maskien käytössä ja turvaväleissä.

Yksityistilaisuudet

  • Suositellaan, että kaikkia yli kuuden hengen kokoontumisia rajoitetaan 27.2.2021 alkaen.

Harrastustoiminnan rajoitukset

  • Ulkoliikuntapaikkoja voidaan pitää avoinna omaehtoista liikkumista varten.
  • Lasten ja nuorten harrastetoiminta voi jatkua jäljempänä esitetyllä tavalla ilman lähikontaktia ja kun huomioidaan turvavälit ja muut koronatoimet:
    • 2001–2007 syntyneillä ryhmäliikunta ulkona sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät ole sallittuja.
    • Vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien oman ryhmän tai joukkueen kesken harjoittelu on sallittua ulko- ja sisätiloissa, sen sijaan esim. pelaaminen muita joukkueita vastaan ei ole edelleenkään sallittua. Lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät ole sallittuja. Kilpailuja tai esiintymisiä ei tule järjestää. Ohje lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä (OKM ja THL).
    • 26.4.2021 alkaen 2001 syntyneillä ja nuoremmilla ryhmäliikunta ulkona ja sisällä oman ryhmän kesken sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet sisäliikuntatiloissa eivät ole sallittuja.
    • Lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutoiminta on tauolla ainakin 15.5.2021 asti, jonka jälkeen epidemiatilanteen salliessa se voidaan aloittaa.
  • Kaikki aikuisten sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta pidetään edelleen keskeytettynä. Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien tauko jatkuu vastaavasti.
  • Aikuisten ryhmäliikuntaa suositellaan vältettävän myös ulkotiloissa. 26.4.2021 alkaen aikuisten ryhmäliikunta ulkotiloissa sallitaan ilman lähikontakteja.
  • Uimahalleja voidaan avata 26.4.2021 alkaen rajatun asiakasmäärän käyttöön, ottaen huomioon TTL 58d §:n mukaiset vaatimukset.
  • Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet kuitenkin turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
  • Kuorolaulua suositellaan edelleen välttämään.
  • Työryhmä suosittaa, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.

Yhteenveto ryhmäharrastusten suosituksista 26.4.2021 alkaen


​Ryhmäharrastus sisätilassa
​Ryhmäharrastus ulkotilassa
​Aikuiset (v. 2000 syntyneet ja vanhemmat), ilman kontakteja
Kielletty
Sallittu
​Aikuiset (v. 2000 syntyneet ja vanhemmat), kontaktit sallittuja
Kielletty
Kielletty
​Lapset ja nuoret (v. 2001 syntyneet ja nuoremmat), ilman kontakteja
Sallittu
​Sallittu
​Lapset ja nuoret (v. 2001 syntyneet ja nuoremmat), kontaktit sallittuja
​Kielletty
​Sallittu

Matkustaminen kotimaassa

Kaikkea tarpeetonta matkustamista tulee välttää.

Vierailut sairaaloissa koronavirusaikana

VSSHP on kieltänyt hoidossa olevien potilaiden luona vierailemisen 17.12.2020 alkaen. Ohjeistus koskee Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) kaikkia sairaaloita.

Lievempien rajoitusten piirissä ovat

  • psykiatrinen sairaala
  • palliatiivisen hoidon yksiköt sekä
  • lastenosasto ja synnyttäjien tukihenkilöt.

Synnyttäjällä voi olla mukanaan kaksi tukihenkilöä synnytyssalissa ja yksi tukihenkilö synnytys- ja lapsivuodeosastolla. Tukihenkilön vierailuaikoja osastoilla ei ole rajoitettu.

Myös kriittisesti sairaiden potilaiden omaiset saavat vierailla yksiköissä henkilökunnan kanssa sovitusti. 

Päivystys- ja ajanvarausvastaanotoilla saattaja voi olla koko käynnin ajan mukana, jos potilaan vointi edellyttää tätä. Sairaalaan saa myös tulla hakemaan potilasta.

Edellä mainittujen potilaiden luona vierailut sallitaan päätöksen voimassa olevien ohjeiden mukaisesti:

  • Vierailut tapahtuvat aina osaston henkilökunnan ohjauksessa. 
  • Vain terveenä ja täysin oireettomana voi tulla. 
  • Vierailijoiden ja saapuvien potilaiden tulee käyttää suu-nenäsuojainta (oma suojain mukana).  
  • Vierailijoiden määrä pääsääntöisesti kaksi vierailijaa potilasta kohden. 
  • Vierailijoita pyydetään varmistamaan vierailun sopivuus etukäteen kyseiseltä osastolta.
  • Vieraiden ja saattajien tulee käyttää käsihuuhdetta sairaalaan, osastolle ja potilashuoneeseen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa.

Koronatestit ym. lisätieto

Koronatestaus

Koronanäytteen tulos ilmoitetaan Tyksin laboratoriosta tavallisesti kahden vuorokauden kuluessa näytteenotosta. Vastaus tulee pääsääntöisesti tekstiviestillä siltä taholta, josta lähete näytteenottoon on saatu. Testitulos ilmoitetaan myös Omakanta-palvelussa. Jos vastaus viipyy yli kaksi vuorokautta, kannattaa ottaa yhteys siihen tahoon, josta lähete näytteenottoon on tehty.

Lisätietoa

Varsinais-Suomen alueellinen koronapandemiaryhmä

Alueellinen koronaa ehkäisevä työryhmä on monen toimijan yhteinen ohjausryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia. Lue lisää alueellisen koronapandemiaryhmän kokoonpanosta.

 Koronatiedotteet (VSSHP)

 

 

Alle 20-vuotiaat saavat harrastaa sisätiloissa ilman lähikontaktia maanantaista lähtien
Ryhmäliikunta ulkona sallitaan alle 20-vuotiaille tästä päivästä lähtien
Yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat hybridi- tai lähiopetukseen ensi viikolla, jos tilanne pysyy rauhallisena
Alueellinen koronaryhmä suosittelee etäopetuksen jatkuvan 11.4. asti
Tyksissä löydetty Suomessa uusi, Etelä-Afrikan koronavirusta muistuttava virusmuunnos
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee yläkoulujen etäopetuksen jatkamista pääsiäisen yli
Ei mitään merkkejä koronavirustartuntojen vähenemisestä
Tyksissä koronapotilaiden määrä kasvaa – ensi viikolla joudutaan sulkemaan leikkaussaleja
Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku on nyt koko koronaepidemian korkein
Kontaktien minimointi ratkaisevassa asemassa epidemian hillitsemisessä
Varsinais-Suomessa uusi päiväkohtainen koronatapausten ennätys – sairaanhoitopiiri ehdottaa heti tiukempia rajoitustoimenpi
Koronatilanne on vaikeutunut – vastuu on aikuisilla
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee kuuden hengen kokoontumisrajoitusta jo huomisesta alkaen
Koronan leviämisen estamiseksi annettuja suosituksia ei kevennetä – kasvomaskien kayttö entistä tärkeampää
Tyks alkaa testata koronavirusvariantteja kaikista näytteistä - jatkossa tulos mahdollista saada alle viikossa
Varsinais-Suomessa todettu Etelä-Afrikasta peräisin oleva koronaviruksen muunnos
Koronakoordinaatioryhmä kevensi aikuisten sisäliikuntasuosituksia – uimahalleihin ei edelleenkään päästä
Lasten harrastustoimintaan pieniä höllennyksiä
Työpaikoille jäljitetty noin 6 prosenttia Varsinais-Suomen koronatartunnoista
Tyksiin kaihileikkaukseen pääsy nopeutunut

Päivitetty: 21.4.2021 12:22
Luotu: 13.3.2020 11:23