Alle 12-vuotiaiden lasten ei enää tarvitse mennä koronatestiin lievissä oireissa

Koronatestauksen määrät ovat pudonneet selvästi sen jälkeen, kun päivitettiin kaksi koronarokotetta saaneiden testauslinjausta. Nyt myös lasten osalta muutetaan testauskäytäntöjä valtakunnallisen linjauksen mukaisesti.

Alle kaksitoista vuotiaita ei enää testata pienessä nuhassa Varsinais-Suomessa. Alle 12-vuotiailta lapsilta, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita, näyte on perusteltua ottaa seuraavissa tapauksissa:

  • Altistus tartuntaan varmistetulta koronaviruspotilaalta edeltävän kahden viikon sisällä.
  • Lapsen perhepiirissä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa.
  • Lapsen infektio-oireet edellyttävät testausta lääkärin arvion mukaan.

Tämä tarkoittaa, ettei lieväoireisia lapsia enää tarvitse testata niin usein ja tämä on tietysti lapsillekin mielekkäämpää.

Lievissä oireissa on tärkeintä, että aikuiset ja lapset jäävät kotiin töistä, koulusta tai päiväkodista.

Tällä hetkellä on paljon muitakin viruksia liikkeellä, kuin korona. Esimerkiksi rinovirus ja RS-virus, joka aiheuttaa infektioita erityisesti pienillä lapsilla. 

– Luultavasti on useimmissa tapauksissa kyseessä joku muu virus, kuin korona, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo. Viruksesta riippumatta selvien oireiden aikana on syytä pysyä kotona. 

Testauskäytäntöjen muutoksissa halutaan vähentää tarpeetonta testaamista. Mutta jos oireet ovat vaikeat, on perusteltua edelleen testata koronaviruksen varalta.

– Jos joudutaan esimerkiksi päivystykseen, niin testataan herkästi, Rintala sanoo.

Kun oireet häipyvät voidaan taas palata kouluun ja töihin.

– Ihmisille voi jäädä esimerkiksi rinovirusinfektion jälkeen pitkäaikaisia oireita kuten yskää, mutta silloin henkilö ei ole enää tartuttava, Rintala sanoo.

Hygieeniset käytöstavat täytyy muistaa: yskiä hihaan ja muistaa pestä kädet niistämisen jälkeen. 

Oikeat henkilöt testiin

Elo-syyskuun vaihteen huippuun verrattuna testimäärät ovat Varsinais-Suomessa pudonneet  40 prosentilla. Positiivisuusprosentti on samanaikaisesti noussut 4,5 :een, mikä osaltaan sopii siihen, että kohdennamme testejä nyt entistä paremmin.

– Saamme edelleen koronavirustapaukset hyvin kiinni, mutta "turha" testaaminen on vähentynyt, Tyksin Kliinisen mikrobiologian osastonylilääkäri Kaisu Rantakokko-Jalava sanoo. 

Raskaana oleville tärkeä ottaa rokote

Esa Rintalan mukaan, olisi hyvin tärkeää, että raskaana olevat naiset ottaisivat koronarokotteen. Tätä tulisi korostaa äitiysneuvoloissa ja äitiyspoliklinikoilla.

– Vastasyntynyt voi saada tartunnan äidiltään, jos äidillä on korona. Tauti voi olla todella vaarallinen vastasyntyneelle. Raskaana olevilla äideillä on myös suurempi riski vakavalle koronataudille, Rintala sanoo.



Muokattu : 20.9.2021 13:04
Luotu : 20.9.2021 10:54