Jyrki Heikkilä Tyks Psykiatrian johtajaksi

Jyrki-Heikkilä, taustalla sairaala.

LT Jyrki Heikkilä on nimitetty Tyks Psykiatrian uudeksi toimialuejohtajaksi 1. syyskuuta alkaen.

Ennen Tyksiä Jyrki Heikkilä toimi Turun kaupungin mielenterveyspalveluiden ja psykiatrian apulaisylilääkärinä ja ylilääkärinä vuodesta 1990 sekä kaupungin psykiatrian erikoisalan ylilääkärinä sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulosyksikköjohtajana vuoteen 2017. Vuodesta 2018 hän on ollut Tyksissä psykoosien vastuualuejohtajana. Heikkilällä on pitkä esimies- ja johtamiskokemus.

Jyrki Heikkilä kertoo odottavansa mielenkiinnolla sote-uudistuksen alueellisia mahdollisuuksia.  

– Toivon rakenteiden rohkeaa uudistamista. Uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttaminen on mielenterveyspalveluissa erityisen tärkeää juuri kokonaisvaltaisen ja monialaisen lähestymistarpeen vuoksi. Mielenterveyspalvelut ovat hyvin keskittyneet erikoissairaanhoitoon, mikä valitettavasti on johtanut sen ylikuormitukseen. Olemme kuitenkin jo saaneet muutoksen alkuun. Toivon että henkilöstömme ja palveluitamme tarvitsevat näkevät käsillämme olevat mahdollisuudet koko kentän kehittymiseen, Jyrki Heikkilä sanoo.

Nimityksestä päätti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus kokouksessaan 17.8.2021 


Muokattu : 17.8.2021 14:07
Luotu : 17.8.2021 12:44