​Salon sairaalan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – ei altistuneita potilaita

Salon sairaalan henkilökuntaa on altistunut koronavirukselle tällä viikolla. Henkilö oli ollut sairaalassa tutustumiskierroksella, jonka aikana noin 30 henkilöä oli altistunut. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja he toimivat sairaalahygieniayksikön määräämin varotoimin ja osa on kotikaranteenissa. Yhtään potilasta ei altistunut.

– Tiedossamme on Tyksin erityisvastuualueella syyskuun aikana kaikkiaan kuusi lääketieteen opiskelijan tai lääkärin koronatartuntaa. Tilanne on valitettava, erityisesti altistumisten näkökulmasta, sanoo sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Aiemmin tällä viikolla Kaarinan pääterveysasemalla yhdellä henkilökunnasta todettiin koronavirustartunta.

Kaikki nämä tartunnat on jäljitetty illanviettoihin. 

Kaikista syyskuussa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä todetuista koronavirustartunnoista noin kolmannes on tähän asti jäljitetty ravintoloihin, opiskelijatapahtumiin tai yksityisjuhliin. 

– En voi kyllin korostaa sitä, miten tärkeää on noudattaa hygieniaohjeita ja riittäviä turvaetäisyyksiä ja välttää joukkokokoontumisia. Koronavirus voi olla kantajallaan oireeton tai hyvin vähäoireinen, ja suuret määrät ihmisiä voi altistua tällaisissa tilanteissa. Erityisesti terveydenhuollossa toimivilla tällainen altistuminen on erityisen vaarallista. Näyttää siltä, että nuoret ovat unohtaneet asian. Tänä syksynä ei tulisi järjestää lainkaan opiskelijajuhlia, jos turvavälejä ei niissä voida pitää. Myös suuria yksityistiloissa pidettäviä juhlia pitäisi nyt koronaepidemian kiihtyessä välttää, Esa Rintala sanoo.

Kaikkiaan kaksi kolmannesta tartunnoista on saatu jäljitettyä.

Torstaina 17.9.2020 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti, että Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat koronatartuntojen vuoksi poissa potilaskontakteja edellyttävästä opetuksesta syyskuun loppuun saakka.

Tiedote

Teksti: Maria Roos

Muokattu : 18.9.2020 12:36
Luotu : 18.9.2020 12:29