​Tutkijoiden tunnistamat aivoverkostot voivat mullistaa päihderiippuvuuden hoidon

Turun yliopiston ja Harvardin tutkijoiden johtama tutkijaryhmä on ensimmäistä kertaa onnistunut paikantamaan riippuvuussairauksien hoidon kannalta keskeiset aivoverkostot. Löydöksen toivotaan johtavan uusiin tehokkaisiin hoitomahdollisuuksiin riippuvuussairauksissa. Uraa uurtavat tutkimustulokset julkaistiin Nature Medicine -lehdessä, joka on yksi lääketieteen arvostetuimpia tiedelehtiä maailmassa.

Riippuvuussairaudet ovat yksi suurimpia kansanterveydellisiä ongelmia ja esimerkiksi Yhdysvalloissa on parhaillaan valtava opioidiriippuvuusepidemia, joka on johtanut jo satojen tuhansien ihmisten kuolemaan jo pelkästään yliannostusten seurauksena. Tehokkaita täsmähoitoja riippuvuussairauksiin ei toistaiseksi tunneta. Aivostimulaatiomenetelmillä on saatu lupaavia alustavia tuloksia, mutta keskeisenä ongelmana on, ettei riippuvuussairauksien hoitokohteita aivoissa ole saatu selville.

Turun yliopiston ja Harvardin tutkijoiden johtama tutkijaryhmä hyödynsi uudenlaista lähestymistapaa. Tutkijat keräsivät harvinaisia tapauksia, joissa paikallinen aivovaurio oli johtanut riippuvuussairauden paranemiseen. Tutkimalla näiden aivovaurioiden verkostoyhteyksiä ryhmä onnistui paikantamaan riippuvuussairauksien paranemista välittävän verkoston aivoissa.

Tutkijoiden mukaan tämä verkosto tarjoaa lupaavan kohteen aivostimulaatiohoidoille, joihin lukeutuvat esimerkiksi syväaivostimulaatio, transkraniaalinen magneettistimulaatio ja korkeaenerginen ultraäänihoito.

 Tutkimuksen pääkirjoittaja, apulaisprofessori, Turun yliopistollisen keskussairaalan neurologian erikoislääkäri Juho Joutsa kertoo, että yksi neurotieteen suuria haasteita on syy-seuraussuhteiden osoittaminen.

– Esimerkiksi kun aivokuvantamistutkimuksissa havaitaan muutoksia riippuvuudesta kärsivän aivoissa, emme tiedä, mitkä näistä muutoksista ovat sairauden syy, saati mihin hoito tulisi kohdentaa. Paikallisten aivovaurioiden aiheuttamat seuraukset tarjoavat ainutlaatuisen ikkunan tähän syy-seuraussuhteeseen, Joutsa sanoo.

Samoja oireita aiheuttavat vauriot eivät kuitenkaan aina osu samaan kohtaan aivoja, mikä jättää oireiden alkuperän epäselväksi. Tutkimusryhmä on aiemmin osoittanut, että nämä aivovauriot osuvatkin hermoverkostoihin yksittäisen aivojen rakenteen sijaan, mikä puolestaan tarjoaa mahdollisuuden paikantaa oireiden alkuperä aivoissa verkostoanalyysien avulla.

Yleensä aivovauriot aiheuttavat oireita, mutta harvinaisissa tapauksissa ne voivat parantaa potilaan muun sairauden oireita. Tällaisten harvinaisten yksittäistapausten pohjalta on puhtaasti sattumalta aikoinaan tunnistettu esimerkiksi Parkinsonin taudin ja vapinasairauksien hoitokohteet, joita käytetään valtavalla menestyksellä syväaivostimulaation ja tuoreimpana myös korkeaenergisen ultraäänen kohteina.

– Kuusi vuotta sitten saimme idean lähteä testaamaan verkostoanalyysin mahdollisuuksia tunnistaa hoitokohteita oireita parantaneiden hoitokohteiden pohjalta. Yksi urani hienoimpia hetkiä oli, kun havaitsimme, että verkostoanalyysilla voidaan tarkasti paikantaa jo käytössä oleva tehokas hoitokohde. Nyt hyödynsimme tätä lähestymistapaa ensimmäistä kertaa aivosairauteen, johon ei ole yhtään tunnettua tehokasta hoitokohdetta, Joutsa kertoo.

Tutkimuksen tulosten perusteella aivostimulaatio voidaan kohdentaa juuri tähän verkostoon ja testata sen tehoa riippuvuudesta kärsivien hoidossa. Jos teho voidaan varmistaa, se saattaa Joutsan mukaan mullistaa riippuvuussairauksien hoidon.

– Haluan korostaa, että vaikka tulokset ovat erittäin lupaavia, teho ja turvallisuus pitää tutkia ensin huolellisesti. Toiveeni on, että rajallisten tutkimusresurssien aikakaudella myös Suomestakin löytyy tähän tutkimukseen rahoitusta, jotta voimme neurotieteen keihäänkärjessä olla tuomassa näitä hoitomahdollisuuksia myös kotimaahamme, Joutsa sanoo.

Suomessa tutkimustyötä ovat rahoittaneet Alkoholitutkimussäätiö, Suomen Lääketieteensäätiö ja Suomen Akatemia.

Tutkimusartikkeli "Brain lesions disrupting addiction map to a common human brain circuit" on julkaistu Nature Medicine -lehdessä.

Aivot kuvattuna sivulta, yläpuolelta ja takaa. Aivoihin merkitty alueita keltaisella ja sinisellä värillä.

Tutkimuksessa tunnistettiin riippuvuussairauksien kannalta olennaiset aivoverkostot. Tulosten perusteella riippuvuuden hoidossa saattaa olla hyödyllistä vähentää lämpimillä väreillä merkittyjen alueiden toimintaa ja vahvistaa kylmillä väreillä merkittyjen alueiden toimintaa. Kuvan alkuperäinen versio on julkaistu tutkimusartikkelissa Nature Medicine -lehdessä.

Päivitetty: 14.6.2022 10:22