Tyksin erikoissädehoidot arvioitiin terävimpään kärkeen ensimmäisenä Pohjoismaissa ja Baltiassa

Tyksin sädehoitoyksikön osaaminen sekä hoidon laatu ja turvallisuus syöpäpotilaiden erikoissädehoidoissa on arvioitu maailman kärkitasoon kuuluvaksi. Kansainvälisen, sädehoidon huippuosaajista koostuvan, ryhmän suorittaman riippumattoman akkreditoinnin myötä yksikölle on myönnetty niin sanottu Novalis-sertifiointi ("Novalis Certified") ensimmäisenä syövänhoidon yksikkönä Pohjoismaissa ja Baltiassa.

– Toimimme potilaidemme ja heidän omaistensa parhaaksi ottamalla käyttöön parhaita mahdollisia saatavilla olevia teknologioita.  Tavoitteenamme on kehittää menetelmiä, jotka ovat tarkempia ja täsmällisempiä kuin tavanomainen ulkoinen sädehoito. Näitä ovat sädekirurgia ja stereotaktinen sädehoito, professori, ylilääkäri Heikki Minn Tyksin syöpäklinikalta selvittää.

Tyksin sädehoitoyksikössä hoidetaan vuosittain stereotaktisilla tekniikoilla yli 150 potilasta Novalis-sertifioinnin ohjelmassa.

– Stereotaktisesti ohjattu sädehoito on millimetrin tarkkuudella toteutettavaa hoitoa. Se voi olla myös ainoa tai suositeltavin vaihtoehto, jos kyseessä on aivojen hyvänlaatuinen kasvain, jonka leikkaukseen liittyy merkittävä neurologisten häiriöiden riski. Monet stereotaktisen sädehoidon kohteista aivoissa ovat pieniä muodostumia, jotka sijaintinsa tai muun syyn vuoksi ovat leikkaukseen soveltumattomia, syöpäklinikan apulaisylifyysikko Jani Keyriläinen selostaa.

Hoitoa käytetään myös vartalossa oleviin kiinteiden kasvaimien kuten eturauhassyövän, rinta-, keuhko- ja munuaissyövän etäpesäkkeisiin. Keuhkosyövässä vartalon stereotaktista sädehoitoa voidaan käyttää ensilinjan hoitona leikkauksen asemasta. 

Novalis-sertifiointi osoittaa hoidon laatua ja vaikuttavuutta.

–Kun ryhdyimme Novalis-sertifiointiin, koko sädehoitopoliklinikan henkilökunta sitoutui työskentelemään sen hyväksi. Halusimme saavuttaa korkeimman osaamisen ja asiantuntemuksen tason, Minn kuvaa.

Tyksin sädehoitoyksikkö osallistui vapaaehtoiseen noin vuoden mittaiseen riippumattomaan Novalis-sertifiointiprosessiin, joka sisälsi muun muassa kansainvälisen ryhmän auditoinnin paikan päällä. Tyksissä pääauditoijana työskenteli Hampurin yliopistollisen sairaalan ylifyysikko Manuel Todorovic. Perusteellisessa arvioinnissa oli mukana eri osa-alueita, kuten hoidon laatu, turvallisuus, kliininen työnkulku ja koko hoitoketju kliiniseltä tasolta aina tukitoimien ja hallinnon tasoille saakka. Auditoinnin seurauksena yksikössä on nyt käytössä erittäin kattava ja vertaisarvioitu ohjeistus turvallisen ja laadukkaan stereotaktisen sädehoidon suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Auditointiprosessin päätteeksi yksikölle myönnettiin Novalis-sertifiointi, joka on voimassa 15.12.2023 saakka, minkä jälkeen arviointiprosessia voidaan esittää suoritettavaksi uudelleen.

Tyksin syöpäklinikka on vastuussa syövänhoidon järjestämisestä Lounais-Suomessa. Syöpäklinikka on osa Tyks Syöpäkeskusta, jolle myönnettiin 19.11.2019 Euroopan syöpäinstituuttien järjestön (OECI, Organization of European Cancer Institutes) korkeatasoisen syövän hoito-, tutkimus- ja koulutuskeskuksen status, jonka siihen mennessä oli saanut 28 eurooppalaista sairaalaa. Vuosittain syöpäklinikalla asioi noin 6000 potilasta, joista noin 3500 potilasta saa lääkehoitoa ja noin 1600 potilasta sädehoitoa. Lisätietoja:Tyksin sädehoitopoliklinikka

"Novalis Circle" on maailmanlaajuinen stereotaktisen sädehoidon kehittämiseen keskittyvä verkosto. Lisätietoja: Novalis Circle

 

Muokattu : 22.12.2020 16:00
Luotu : 22.12.2020 12:39