​Ulkomailta tuodut koronatartunnat lisääntyvät edelleen Varsinais-Suomessa: suosituksia jatketaan 7.2. saakka 

Vaikka koronatartuntojen määrä Varsinais-Suomessa on laskusuunnassa, epidemiatilanne ei salli suositusten höllentämistä. Maakunnan tartunnoista 15–20 prosenttia tulee ulkomailta.

Tiistaina 19.1. kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkoi kaikkia aiempia suosituksiaan sunnuntaihin 7. helmikuuta saakka. Tautitilanne alueella ei ole niin merkittävästi parantunut, että suosituksia voitaisiin purkaa. Lisäksi koronaviruksen variantti aiheuttaa huolta.

– Varsinais-Suomi on pääkaupunkiseudun jälkeen pahimmassa koronatilanteessa ja maakunta on edelleen leviämisvaiheessa. Vaikka ilmaantuvuusluku on pysytellyt viimeviikkoina alle sadan, Tyksin potilasmäärät ovat vuodenvaihteen jälkeen jääneet koholle, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Tyksissä on hoidettavana yhdeksän koronapotilasta. Koronatapausten ilmaantuvuusluku on alkuvuonna laskenut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Maanantaina 18.1. se oli 85,2 sataatuhatta asukasta kohden.

Varsinais-Suomen koronatestausmäärät ovat nousseet, mutta eivät vielä ole joulua edeltävällä tasolla. Positiivisten osuus testatuista on tällä hetkellä 3,0 prosenttia. Tartuntalähteistä saadaan selvitettyä 76 prosenttia, mikä osoittaa, että kunnissa tartuntojen jäljitys onnistuu hyvin.

Turnauskestävyyttä tarvitaan yhä

Koronakoordinaatioryhmä vetoaa kansalaisiin, jotta kaikki noudattaisivat edelleen tarkasti suosituksia. Ryhmä kertoo, että suositusten purkuun tehdään alustavia suunnitelmia ja pohtii, miten ja missä järjestyksessä rajoituksia voidaan helpottaa sitten, kun epidemiatilanne sen sallii.

Varsinais-Suomen kouluissa on viimeisen kahden viikon aikana ollut joukkoaltistumisia ja tartuntoja. Lisäksi monissa työpaikoissa on todettu ryppäitä. Muissakin kuin sote-alan työpaikoissa on ilmennyt edeltäviä viikkoja enemmän tartuntoja.

Erityisesti painotetaan nyt maskisuositusten noudattamista ja turvavälien pitämisen tärkeyttä.

– Turvavälejä tulee pystyä noudattamaan aivan kaikessa harrastustoiminnassa, niin ulkona kuin sisälläkin, Esa Rintala korostaa.

Maskisuositus laajeni 12. tammikuuta siten, että kaikki yli 12-vuotiaat käyttäisivät maskia myös koulun ulkopuolisissa kanssakäymisissä, joissa turvavälejä ei ole mahdollista pitää. Jo aiemmin ryhmä suositteli maskin käyttöä harkittavaksi alakoulujen 4.–5.- luokkalaisille erityisesti hankalilla epidemia-alueilla.

Ryhmä korostaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa tulisi käyttää maskia. Tämä suositus koskee myös ulkotiloissa tapahtuvaa asiakaspalvelua.

Ulkomailta tuotujen tartuntojen määrä pysynyt koholla

– Lähipiiristä ja samasta taloudesta saatujen tartuntojen määrät ovat lievässä laskusuunnassa. Sen sijaan ulkomailta tuotujen tartuntojen määrä on pysynyt koholla, Esa Rintala kertoo.

– Viikolla 2 testeissä ilmeni 36 ulkomailta tuotua tartuntaa. Kaikkiaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu seitsemän koronaviruksen muunnosta. Rajojen ulkopuolelta tuodut tartunnat ovat merkittävä epidemian moottori ja varianttien myötä epidemian laajenemisen uhka on suuri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Turun lukuja nostavat rajatestausten yhteydessä ilmi tulleet koronatapaukset, vaikka testatut eivät ole jääneet Turkuun tai ole kirjoilla kunnassa.

– Ulkomailta saatujen tartuntojen määrä on alkuvuodesta ollut noin 15–20 prosenttia, kertoo Mikko Pietilä.

Maanantaihin 18.1. mennessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työterveyshuolto on antanut koronarokotteen noin 2 000 terveydenhuollon ammattilaiselle. Varsinais-Suomen kunnat ovat raportoineet sairaanhoitopiirille tähän mennessä antaneensa yhteensä noin 3 500 koronarokotetta. Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotusrekisteriin

Muokattu : 19.1.2021 14:41
Luotu : 19.1.2021 14:21