​Varsinais-Suomen koronaryhmä jatkoi suosituksia 24. tammikuuta saakka

– peruskoulut palaavat lähiopetukseen

Etäelämä jatkuu Varsinais-Suomessa, sillä epidemiatilanne ei salli rajoitusten purkua. Koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että vain yläkoulut ja alakoulujen 4–6 luokat palaisivat kokonaan lähiopetukseen. Toisella asteella opiskelijat jatkaisivat soveltuvasti etä- ja lähiopetuksessa.

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkoi lähes kaikkia aiempia suosituksiaan 24. tammikuuta saakka. Ainoastaan perusopetuksessa kaikki oppilaat voivat palata pulpetteihinsa, sillä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten suositellaan jatkavan hybridiopetuksessa. Korkeakoulujen suositellaan jatkavan etäopetuksessa aiemman suosituksen mukaisesti. 

– Välttämätön lähiopetus toisellakin asteella, esimerkiksi abiturienttien viimeiset kurssit ja ammatillisten opintojen käytännön työt, halutaan turvata, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Koordinaatiotyöryhmä laajensi myös maskisuositustaan.

– Maskin käyttöä suositellaan mahdollisuuksien mukaan harkitsemaan myös alakouluihin erityisesti hankalilla epidemia-alueilla. Kunnilla on luonnollisesti harkintavara näidenkin suositusten suhteen, Pietilä kertoo.

Paluu lomilta saattaa muuttaa tilanteen

Epidemiatilanne Varsinais-Suomessa on parantunut, mutta kehitystä on vaikea ennakoida. Koronan ilmaantuvuus on kahden viikon ajalta laskenut. Joulun jälkeen ilmaantuvuusluku oli 142 sataatuhatta ihmistä kohden, maanantaina 4.1. se oli 96. Maakunta on edelleen leviämisvaiheessa.

– Luvut ovat olleet laskusuunnassa. Toivomme tietenkin, että trendi olisi todellinen. Erilaisia epävarmuustekijöitä on kuitenkin niin paljon, että suosituksia ei ole varaa höllentää, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala arvioi.

Varsinais-Suomessa otettiin vuoden vaihteessa noin 30–35 prosenttia vähemmän koronavirustestejä kuin joulua edeltävänä aikana. Alentuneiden näytemäärien perusteella ei Rintalan mukaan ole mahdollisuutta tehdä päätelmää siitä, että tilanne olisi pysyvästi helpottumassa.

– Saatamme nähdä vielä hyppäyksen tartuntamäärissä, kun ihmiset palaavat lomamatkoiltaan, hän sanoo.

Varsinais-Suomesta löytyi ennen joulua 20–70 koronatartuntaa päivässä. Juhlapyhien ja vuodenvaihteen aikana tartuntoja on todettu 15–17 päivässä. Positiivisten osuus testatuista on kahden viime viikon ajalta ollut 4,2. Tyksissä on hoidettavana 14 koronapotilasta.

Tartuntoja tuliaisina

Eniten tartuntoja tulee edelleen samassa taloudessa asuvilta ja muulta lähipiiriltä, mutta ulkomaanmatkoilta saatuja tartuntoja on todettu enenevästi. Uudenvuoden vaihteessa esimerkiksi pelkästään Ruotsissa matkustaneilla todettiin kuusi uutta tartuntaa.

– Viikolla 53 havaituista tartunnoista peräti 18 saatiin ulkomailla, Mikko Pietilä kertoo.

Muutoksen tartuntatilanteeseen saattaa tuoda myös ulkomaisten työntekijöiden paluu alueelle lomien jälkeen. Huolellisuutta siis vaaditaan. Koronakoordinaatioryhmä korostaa, että kenenkään ei tulisi lieväoireisenakaan mennä kouluun tai työpaikalle. Näin pystyttäisiin välttämään joukkoaltistukset.

Muokattu : 5.1.2021 15:04
Luotu : 5.1.2021 12:26