Varsinais-Suomessa todettu koronaviruksen muunnos

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu uuden koronaviruksen muunnoksen aiheuttama infektio yhdellä henkilöllä. Löydös ei muuta koronavirukselta suojautumisesta annettua ohjeistusta. Kaikki aiemmin annetut ohjeet ovat voimassa, mutta niitä tulee noudattaa entistäkin tarkemmin.

Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 28.12.2020

- Taudinjäljityksessä on onnistuttu hyvin, ja koronavirustaudin muunnokseen sairastunut henkilö on ollut karanteenissa. Tartunnalle mahdollisesti altistuneet henkilöt on myös asetettu karanteeniin ja ohjattu näytteenottoon. Sairastunut henkilö on hyväkuntoinen, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Virusmuunnokseen pätevät samat suojatoimet kuin muihinkin koronaviruksen muotoihin: turvavälit, käsi- ja yskimishygienia ja kasvomaskin käyttö ovat edelleen tärkeitä. Kuten yleensäkin, oireiden ilmaantuessa on hakeuduttava nopeasti testiin.

- Ulkomailta Suomeen tulevien kymmenen vuorokauden omaehtoinen karanteeni on nyt erityisen tärkeää, jotta vältymme koronaepidemian leviämiseltä. On edelleen tärkeää, että vältetään läheisiä kontakteja, koska uuden muunnoksen on raportoitu tarttuvan aiempaa helpommin, Esa Rintala korostaa.

Varsinais-Suomessa on viime viikkoina analysoitu yli 10 000 koronanäytettä viikossa.

- Hyvin todennäköisesti diagnostiikkamme löytää koronaviruksen muunnokset aivan yhtä hyvin kuin muutkin koronavirustapaukset. Nyt maailmalla kiertävät viruskannat eivät ole muuntuneet testattavalta geenialueelta, jossa toistaiseksi on todettu varsin vähän muuntumista. Tavoitteenamme on kehittää diagnostiikkaa edelleen niin, että pystymme itse erottelemaan koronaviruksen variantteja, kertoo diagnostiikasta vastaava ylilääkäri Tytti Vuorinen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan koronarokote puree myös mahdollisiin virusmuunnoksiin.

Muokattu : 28.12.2020 16:46
Luotu : 28.12.2020 16:26