Koronakoordinaatioryhmän ylimääräinen kokous:

Varsinais-Suomessa vahvoja uusia suosituksia koronan leviämisen estämiseksi 

Koronatilanne on Varsinais-Suomessa edelleen heikentynyt. Varsinais-Suomessa suositellaan useita erilaisia rajoitustoimia koronan omikronmuunnoksen aiheuttaman uhkan vuoksi. Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti heikentyneen tilanteen vuoksi ylimääräisen kokouksen sunnuntai-iltana 19. joulukuuta.

- Kokoonnuimme sunnuntaina pohtimaan, miten voimme alueellisesti käytettävissämme olevilla päätöksillä jarruttaa epidemiaa ja torjua omikronvariantin uhkaa Varsinais-Suomessa. Rokottaminen on edelleen ja entistäkin vahvemmin ensisijainen keino suojautua nimenomaan vakavalta koronaviruksen aiheuttamalta taudilta, sanoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä. 

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittaa: 

  • Aluehallintovirastoa kieltämään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 31.12.2021 saakka. Täyskiellon myötä tilaisuuksia ei voi järjestää koronapassin avullakaan. Suositus liittyy tartuntatautilain 58 ja 58 g -pykälien keinoihin, joista varsinaisen päätöksen tekee aluehallintovirasto.
  • Aluehallintovirastoa sulkemaan tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.
  • Esimerkiksi kuntosalit ja muut urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat sekä esimerkiksi yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät voivat koronakoordinaatioryhmän mukaan olla edelleen auki.
  • Aluehallintovirastoa sulkemaan kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. 
  • Kiristämään ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia Varsinais-Suomessa. Päätökset tästä tekee valtioneuvosto.
  • Käyttämään kasvomaskia kouluissa ensimmäisestä luokasta alkaen.
  • Pidättäytymään kuoro- ja yhteislaulusta joulunajan juhlissa tai tapahtumissa.
  • Kaikkia sosiaali- ja terveysalan palveluyksiköissä vierailevia suositetaan tekemään koronan kotitesti ennen vierailua, jotta oireettomatkaan eivät veisi koronavirusta palveluyksiköihin.
  • Kuntia edistämään koronarokottamista kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin huomioiden juuri päivittyneet suositukset rokotteiden annosväleistä. 

Kaikki suositukset ovat voimassa maanantaista 20. joulukuuta alkaen kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa. 

Uudet suositukset liittyvät voimakkaasti heikentyneeseen koronatilanteeseen 

Koronatapauksia todetaan nyt Varsinais-Suomessa eniten koko pandemian aikana. Koronavirustartuntojen ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden edeltäneen 14 vrk aikana on 319,5 (19.12.2021). Tartuntoja on todettu viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana lähes kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa. Tällä hetkellä esiintyy tartuntaryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystyä luotettavasti jäljittämään. Tartuntalähteet on viime viikolla saatu toistaiseksi selville noin 61 prosentissa tartuntoja.

 - Uudet suositukset ovat valitettavia, mutta nähdäksemme välttämättömiä. Lasten ja nuorten joulujuhlat nyt lomien alla on ikävä kyllä pidettävä pieninä. Koronariskin vuoksi niissä ei pidä laulaa, ja juhlia pitäisi vain oppilaiden, opettajien ja muun välttämättömän henkilökunnan kesken, sanoo tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala Tyksistä. 

Maanantaina 20. joulukuuta Tyksissä oli hoidossa kaikkiaan 23 koronapotilasta. Näistä vuodeosastoilla 16 ja teho-osastolla seitsemän potilasta. Lisäksi eri terveyskeskuksien vuodeosastoilla on Varsinais-Suomessa hoidettavana lähes 20 koronapotilasta. 

Koronasta johtuvia kuolemantapauksia on ollut nyt Varsinais-Suomessa runsaasti, viikoilla 48-50 yhteensä 22. 

Yli 12-vuotiaista varsinaissuomalaisista 84,9 prosenttia on saanut kaksi koronarokotusannosta ja 16,1 prosenttia kolme annosta. 

Omikron leviää koko Varsinais-Suomessa 

Varmistettujen omikrontapausten ja -epäilyjen määrät ovat kasvaneet alueella hyvin nopeasti. Omikronvariantteja on varmistettu Varsinais-Suomessa 14. Epäiltyjä omikrontapauksia on tämän lisäksi 58 tapausta eri puolilla maakuntaa. Omikronpotilaita ei ole Tyksissä toistaiseksi ollut hoidettavana.

 - Olen huolissani siksi, että omikron leviää erittäin herkästi ja nopeasti. Sairaanhoidon kuormitus on jo tällä hetkellä korkea, kun Varsinais-Suomessa sairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa kaikkiaan lähes 40 potilasta. Arvioimme tartuntojen määrän ja sitä kautta myös sairaalahoidon edelleen kasvavan merkittävästi, arvioi Mikko Pietilä.


Muokattu : 20.12.2021 10:47
Luotu : 20.12.2021 10:37