Alkuraskauden terveyttä edistävä ruokavalio pienentää raskausdiabeteksen riskiä

​Kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ja elimistön tulehdusta alentava ruokavalio suojaa raskausdiabetekselta, selviää tuoreesta Turun yliopiston tutkimuksesta.

Lihavuus on merkittävä riskitekijä raskausdiabeteksen puhkeamiselle, ja yhä useampi raskaana oleva nainen on ylipainoinen tai lihava. Ruokavalio vaikuttaa niin lihavuuden kuin raskausdiabeteksenkin syntyyn.

Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa toteutetussa äiti-lapsi-tutkimuksessa selvitettiin alkuraskauden ravinnonsaannin yhteyttä raskausdiabeteksen puhkeamiseen 351 ylipainoisella tai lihavalla naisella.

Naisten ravintoaineiden saanti selvitettiin ruokapäiväkirjoista. Näiden pohjalta muodostettiin kaksi ruokavaliotyyppiä, terveellisempi ja epäterveellisempi. Lisäksi ruokavalion terveyttä edistäviä ominaisuuksia kuvattiin kokonaisvaltaisesti ravinnon laatuindeksillä ja ravinnon tulehduksellista potentiaalia kuvaavalla tulehdusindeksillä.

– Tutkimustuloksemme osoittavat, että terveyttä edistävän ruokavalion noudattaminen alkuraskaudessa pienentää raskausdiabeteksen riskiä, kertoo tohtorikoulutettava Lotta Pajunen Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta.

Elimistön tulehdustilaa nostava ruokavalio suurentaa raskausdiabeteksen riskiä

Tutkimuksessa havaittiin myös, että korkeampi ravinnon tulehdusindeksi eli elimistön tulehdustilaa nostava ruokavalio liittyy suurempaan raskausdiabeteksen riskiin. Lisäksi suurempi rasvan saanti, etenkin tyydyttyneiden eli kovien rasvojen saanti ruokavaliosta liittyi raskausdiabeteksen syntyyn. Tutkimustulokset ovat yhteneväiset, sillä etenkin tyydyttyneiden rasvojen saanti ravinnosta nostaa elimistön tulehdustilaa.

Tutkimuksessa käytettiin useaa menetelmää alkuraskauden ravinnonsaannin tutkimiseen, ja näin saatiin selville, että kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ruokavalio liittyy pienempään raskausdiabeteksen riskiin.

– Etenkin kasvisten, hedelmien, marjojen ja täysjyväviljatuotteiden sekä pehmeiden rasvojen käyttö on tärkeää. Nämä ravinto- tai ruoka-aineet pienentävät elimistön tulehdustilaa ja edelleen raskausdiabeteksen riskiä. Äidit, jotka ovat ylipainoisia tai lihavia jo ennen raskautta, hyötyvät todennäköisesti alkuraskauden ravitsemusohjauksesta, toteaa Turun yliopiston ravitsemustieteen apulaisprofessori Kirsi Laitinen, joka on tutkimuksen toteuttaneen Varhainen Ravitsemus ja Terveys -tutkimusryhmän johtaja.

Tutkimustulokset on julkaistu European Journal of Nutrition -lehdessä.

Katso Varhainen Ravitsemus ja Terveys -tutkimusryhmän verkkosivut.

Muokattu : 20.12.2021 9:42
Luotu : 20.12.2021 9:41